NHL-tulokassopimusten kasvattajakorvaukset villi viidakko – rahaa tulee mutta pykälähelvetti hämmentää suomalaista kiekkoväkeä: "Eivät seurat tiedä itsekään"

HPK:n mestarivahti Emil Larmi häkeltyi hämeenlinnalaisten vastaanotosta –"Mitä tässä on tapahtunut" 1:20
Videolla Emil Larmin tunnelmia HPK:n mestaruusjuhlista.

NHL-seurat ovat haalineet kevään ja kesän aikana valtavan määrän nuoria suomalaispelaajia riveihinsä. Suomalaisseurat kuittaavat tulokassopimuksen tehneistä muhkeat kasvattajakorvaukset. Osa tapauksista on kuitenkin hyvin epäselviä, mikä aiheuttaa hämmennystä suomalaisissa kiekkopiireissä. 

NHL:n kita ahmaisee vuosittain suomalaisia kehittyviä pelaajia, joilla olisi vielä paljon annettavaa SM-liigassakin. Hyvä puoli on se, että tulee sieltä jotain takaisinkin. 

NHL on tehnyt Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n kanssa sopimuksen, jonka perusteella NHL maksaa tulokassopimuksen tehneistä pelaajista kasvattajakorvauksen kansallisille liitoille. Suomessa se tarkoittaa Suomen Jääkiekkoliittoa. 

Summa jaetaan kasvattajaseuroille jakosuhteen mukaan. Korvaukset määräytyvät neljän viimeisen pelatun vuoden perusteella. 

Mutta kun kaikki olisikin niin yksinkertaista. Kasvattajakorvaukset ovat villi viidakko, josta eivät pääse aina läpi jääkiekon ammattilaisetkaan. 

– Eivät seurat aina tiedä itsekään, että miten korvaukset menevät. Tapaukset voivat olla hyvinkin epäselviä, eräs suomalainen seurajohtaja sanoo. 

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Ilveksen kehno arpa

Jos pelaaja on pelannut neljä edellistä vuotta samassa seurassa, seura kuittaa tänä vuonna arviolta 230 000 euron rahan, josta Jääkiekkoliitto ottaa oman kymmenen prosentin osuuden. 207 000 euroa on kuitenkin merkittävä summa mille tahansa liigajoukkueelle. 

Esimerkiksi KalPa saa täysimittaiset korvaukset Otto Leskisestä ja Eetu Luostarisesta, mikä tekee hyvää jo aiemmin noususuunnassa olleelle organisaatiolle. Vaasan Sport kuittaa samat täydet korvaukset Tony Sundista ja Joel Kivirannasta

Jos pelaaja olisi kuvitteellisesti vaihtanut seuraa joka vuosi, jokainen seura saisi neljäsosan osuuden eli noin 52 000 euroa. 

Maan vaihtaminen tekee korvauksien jaosta kimurantimpaa. Jos pelaaja on pelannut Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa tai yliopistossa neljän viime vuoden aikana, usein korvauksia katsotaan tapauskohtaisesti.

Esimerkiksi Kasper Björkqvististä ja Lassi Thomsonista ei välttämättä heru kovauksia Suomeen. 

Thomson lähti Ilveksestä vain vuodeksi Kelowna Rocketsiin, jonka pelaajana hän teki NHL-sopimuksen. Tilanteen tekee ironiseksi kuitenkin se, että hän pelaa ensimmäisen sopimuskautensa lainalla Ilveksessä. 

Björkqvist puolestaan lähti Bluesin A-nuorista neljäksi vuodeksi USA:n yliopistosarjaan vapaana pelaajana. 

Ilveksen kasvatti Aleksi Heponiemi siirtyi kahdeksi kaudeksi WHL:ään, tuli kaudeksi Kärppiin ja teki NHL-sopimuksen. Kärpät saanee tässä tapauksessa kolme neljäsosaa korvauksesta, koska hän edusti viimeksi oululaisseuraa – Ilves kuittaisi näin korvauksen yhdestä kaudesta.

Kahta WHL-kautta ei lasketa lukuun, koska korvauksia maksetaan vain yhteen maahan. 

Heponiemi oli Kärpille monessa mielessä nappihankinta. Se sai edullisesti kärkiketjujen pelaajan ja kuittasi vielä mojovat korvaukset. 

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Jättipotti Jääkarhuille

SM-liigaseurat pyörittävät miljoonien liikevaihtoa, mutta maaseudun pikkuseuralle pienikin osa korvauksesta voi olla merkittävä. Ville Heinola teki ison palveluksen kasvattajaseuralleen Kankaanpään Jääkarhuille, joka saa neljäsosan potin koko kasvattajarahasta. 

Heinola siirtyi pelaamaan kesken kauden KJK:n C-nuorista Porin Ässien C-nuoriin. Varsinaiset pelaajaoikeudet siirtyivät kuitenkin vasta seuraavana kesänä, mikä tarkoittaa, että ensimmäisen kauden korvaukset suuntaavat pohjoissatakuntaan. 

– Tarkistin papereista, että siirto tapahtui syksyllä 2016, joten korvaus kuuluu meille, KJK:n puheenjohtaja Juhani Männistö kertoi MTV Urheilulle. 

SM-liigapelaajan mahdollinen vuokraaminen kesken kauden ei vaikuta korvauksiin. Esimerkiksi Tony Sund kävi lainalla Mestiksen Hermeksessä ja SapKossa, mutta koko korvaussumma menee Vaasan Sportille. 

Yhden kauden korvaus annetaan vain yhdelle seuralle. Eli sille, joka omisti pelaajaoikeudet kauden päättyessä. Oula Palve siirtyi kesken kauden 2017–18 HPK:sta TPS:ään, minkä takia TPS kuittaa korvaukset siitä kaudesta. 

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

HPK "ryösti" rahat ruotsalaisilta

Tilanne on lohduton, jos oma lupaus siirtyy toiseen eurooppalaisseuraan ja saa sitä kautta NHL-sopimuksen. 

Artturi Lehkonen siirtyi kahden KalPassa pelatun kauden jälkeen Frölundaan, jossa hän pelasi kaksi kautta. Kesällä 2016 tehdystä sopimuksesta kasvattarajat menivät Frölundalle. 

Vastavasti MoDon kasvatti Jesper Lingren pelasi HPK:ssa kauden ennen NHL-sopimusta Toronto Maple Leafsin. HPK kuittasi hänestä täydet korvaukset. 

Pohjoisamerikkalaisten pelaajien kohdalla vastaavaa ei voi tapahtua. Eli Lukko ei saa korvauksia, jos Justin Danforth tekee NHL-sopimuksen kauden jälkeen. 

Milloin sitten tilipäivä koittaa?

NHL:n maksama kasvattajaraha tuloutetaan kahdessa osassa. Ensimmäinen osa tulee ennen joulua ja toinen touko-kesäkuussa. 

Koska maksut tulevat vasta jälkikäteen, niitä ei voi periaatteessa tuhlata etukäteen. Osa seuroista kuitenkin kikkailee kasvattajakorvauksilla ja merkitsee niitä jo aiempaan tilinpäätökseen kaunistellaakseen lukuja. 

Kasvattajarahan voi saada vain kerran. Eli Kärpät ei saa mitään Jani Hakanpäästä, sillä hän on tehnyt NHL-sopimuksen jo aiemmin. 

Jos pelaaja on ehtinyt tehdä seuraavaksi kaudeksi uuden SM-liigasopimuksen pelaajan kanssa ennen NHL-sopimusta, korvauksia ei heru silloinkaan.

MTV Urheilun haastattelemien seurapomojen pääviesti on, että NHL-korvaukset ovat hyvä juttu, mutta sääntöihin ja pykäliin kaipaisi selkeyttä. Kasvattajakorvaus on ainakin hieman vääristynyt termi, sillä varsinaisesta kasvatustyöstä ei voi jokaisessa tapauksessa puhua. 

Liikaa ei NHL:n suuntaan kuitenkaan kannata huudella. 

Hyvä, että sieltä tulee edes jotain. 

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Suomalaisten NHL-tulokassopimukset: 

Pelaajan sopimuksen keston alla suhde, miten NHL:n kasvattajakorvaus jakaantuu. 

Joona Luoto, hyökkääjä, Winnipeg Jets

3 vuoden tulokassopimus

Tappara 4/4

Ville Heinola, puolustaja, Winnipeg Jets

3 vuoden tulokassopimus

KJK 1/4
Ässät 2/4
Lukko 1/4

Tarmo Reunanen, puolustaja, New York Rangers

3 vuoden tulokassopimus

TPS 2/4
Lukko 2/4

Emil Larmi, maalivahti, Pittsburgh Penguins
2 vuoden tulokassopimus

Pelicans 1/4
HPK 3/4

Marcus Kallionkieli, hyökkääjä, Vegas Golden Knights

3 vuoden tulokassopimus

HIFK:n kasvatti pelasi viime kauden USHL:ssä.

Kaapo Kakko, hyökkääjä, New York Rangers

3 vuoden tulokassopimus

TPS 4/4

Lassi Thomson, puolustaja, Ottawa Senators

3 vuoden tulokassopimus 

Ilves jäänee ilman korvausta. 

Veini Vehviläinen, maalivahti, Columbus Blue Jackets

2 vuoden tulokassopimus

JYP 2/4 
Kärpät 2/4

Joel Kiviranta, hyökkääjä, Dallas Stars
2 vuoden tulokassopimus

Vaasan Sport 4/4

Eetu Tuulola, hyökkääjä, Calgary Flames

3 vuoden tulokassopimus

HPK 2/2

Eetu Luostarinen, hyökkääjä, Carolina Hurricanes
3 vuoden tulokassopimus

KalPa 4/4

Oliwer Kaski, puolustaja, Detroit Red Wings
1 vuoden tulokassopimus

Avoin tapaus. Ässien kasvatti kesken kauden 2016–17 yliopistosarjasta HIFK:hon, jossa pelasi seuraavan kaudennkin. Viime kausi Pelicansissa. Korvaus jakautunee HIFK:n ja Pelicansin kesken. 

Kasper Björkqvist, hyökkääjä, Pittsburgh Penguins
2 vuoden tulokassopimus

Tulkinnanvarainen tapaus. Pelasi Bluesin A-nuorissa ennen kolmea kautta USA:n yliopistosarjassa. 

Aleksi Heponiemi, hyökkääjä, Florida Panthers
3 vuoden tulokassopimus

Tulkinnanvarainen tapaus. Ilveksestä maailmalle lähtenyt Heponiemi pelasi kaksi edellistä kautta WHL:ssä. Kärpät saanee isoimman osan kasvattajakorvauksesta. 

Tony Sund, puolustaja, San Jose Sharks
1 vuoden tulokassopimus

Vaasan Sport 4/4

Niclas Almari, puolustaja, Pittsburgh Penguins
3 vuoden tulokassopimus

Espoon Blues 1/4
HPK 3/4

Arttu Ruotsalainen, hyökkääjä, Buffalo Sabres
3 vuoden tulokassopimus

Ässät 2/4
Ilves 2/4

Otto Leskinen, puolustaja, Montreal Canadiens
2 vuoden tulokassopimus

KalPa 4/4

Teemu Kivihalme, puolustaja, Toronto Maple Leafs
1 vuoden tulokassopimus

Kärpät 2/2

Tuli Kärppiin Coloradon yliopistosta kaudeksi 2017–18, joten koko kasvattajaraha menee Kärpille. 

Mikael Hakkarainen, hyökkääjä, Chicago Blackhawks
3 vuoden tulokassopimus

Bluesin kasvatti pelannut kaudesta 2015–16 Pohjois-Amerikassa, joten suomalaisseurat jäänevät ilman kasvattajakorvauksia. 

Oula Palve, hyökkääjä, Pittsburgh Penguins
1 vuoden tulokassopimus

Jukurit 1/4
HPK 1/4
TPS 2/4

Lue myös:

    Uusimmat