USA 2007. Ohjaus: Lee Tamahori. Käsikirjoitus: Gary Goldman, Jonathan Hensleigh, Paul Bernbaum – Philip K. Dickin tarinasta. Tuotanto: Nicolas Cage, Todd Garner, Norman Golightly, Graham King, Arne Schmidt. Kuvaus: David Tattersall. Leikkaus: Christian Wagner. Musiikki: Mark Isham. Pääosissa: Nicolas Cage, Julianne Moore, Jessica Biel, Thomas Kretschman, Tory Kittles, Peter Falk. Kesto: 91 min.
Jännittävä alkuasetelma ei pelasta Nicolas Cagen tähdittämää tusinatrilleriä.
Vavisuttavan Kerran sotureita- (Once Were Warriors, 1994) ja keskinkertaisen Bond-seikkailun Die Another Day (2002) -elokuvien ohjaaja Lee Tamahori on tarttunut Philip K. Dickin tekstiin uudessa action-pätkässä Next. Las Vegasista starttaavassa jännärissä jahdataan sekä kadonnutta ydinasetta että pakosalle lähtenyttä taikuria.
Cagen esittämä Cris Johnson on harvinaisuus vegasilaisten illusionistien joukossa. Hän on nimittäin ihka oikea silmänkääntäjä, jonka temppuarsenaaliin kuuluu kyky ennakoida tulevat tapahtumat. Johnson aavistaa tulevaisuuden tosin vain kaksi minuuttia etuajassa, mikä sekin riittää antamaan hänelle selkeän etulyöntiaseman muihin verrattuna.
Next alkaa lupaavasti. Kohtaukset kasinolla ovat tunnelmaltaan tiiviitä ja dynaamisia. Viime vuosina liian moniin roolihuteihin syyllistynyt Cage näyttää nauttivan kerronnan napakasta rytmistä. Heti kun elokuvan tapahtumat siirtyvät neonkaupungin ulkopuolelle, tarinan jännite laskee kuin lehmän häntä. Kokonaisuuden hahmotus muuttuu hankalaksi juonen sisäisten ristiriitaisuuksien takia.
FBI, etunenässään persoonatonta tiukkapipo-agenttia esittävä Julianne Moore, tarvitsee Johnsonin apua varastetun ydinaseen jäljittämisessä. Jostain syystä myös tuhoa suunnittelevat terroristit roikkuvat taikurin hännillä – sen sijaan että he aktiivisesti valmistelisivat Los Angelesia uhkaavaa "tuomiopäivänsädettä". Maailman pelastamisen sijaan Nextissä onkin kysymys vastahakoisen selvänäkijän jahtaamisesta. Vielä kun tähän lisätään taikurin orastava romanssi töröhuulisen blondikaunottaren (Jessica Biel) kanssa, on tyylitön sekasotku viittä vaille valmis.
Mahdollisten tulevaisuusvaihtoehtojen esittely saa juonen kompastumaan omaan näppäryyteensä lopullisesti. Epäselvä tempoilu tarinan nykyhetkestä lähitulevaisuuteen ja takaisin on omiaan ajamaan katsojan sulan epätoivon partaalle. Imelät lemmenkiemurat eivät auta asiaa ollenkaan, päinvastoin.
Next on rutiinirymistely, joka loppua kohti livahtaa yhä useammin yli aidan matalimmasta kohdasta. Räjäytysten ja yleisen kaaoksen lietsomisen lomaan on leikattu stereotyyppisiä tilannekuvia ranskalaisten (?) terroristien yksitotisesta yrmistelystä. Paljon vivahteikkaimmiksi ei voi luonnehtia viranomaisiakaan. Eniten käy sääli Julianne Moorea, jonka ainoana motiivina lienee tämän roolin suhteen ollut raha. Mitenkään muuten hänen kalpeaa läsnäoloaan ei voi elokuvassa selittää. Mitättömässä sivuosassa vilahtaa myös toinen laatunäyttelijä, John Cassavetesin draamojen miestähti Peter Falk, jota ei äkkiseltään tunnistaisi takavuosien tv-Columboksi.
Teksti: Outi Heiskanen