Neuvottelut työurien pidentämisestä loppusuoralla

Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut suomalaisten työurien pidentämisestä ovat loppusuoralla. Työryhmien on määrä saada esitykset valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) luottaa siihen, että esitykset valmistuvat määräaikaan mennessä. Loppurutistuksessa kiistellään yhä eläkeiän nostamisesta.

- Tavoitteena työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa on löytää keinot sille, miten suomalaisten työuria voitaisiin pidentää kolmella vuoteen 2025 mennessä. Aikaa esityksen sorvaamiseen on enää pari viikkoa, kertoo Hyssälä.

- Kyllä vuoden loppuun mennessä täytyy tulla valmista, ja siellä tehdään kyllä vakavasti työtä, Hyssälä kuvaa.

Periaatteessa neuvotteluissa on syvä yksimielisyys siitä, että työuria täytyy pidentää. Ongelma tiivistyy siihen, että väki vanhenee ja rahat eivät riitä palveluiden kustantamiseen, sanoo Finanssialan keskusliiton johtaja Timo Silvola.

- Tulevaisuudessa ikääntymisen johdosta meillä on yhä enemmän niitä, jotka vain syövät mutta eivät leivo kakkua, Silvola kuvailee.

Periaatteessa tuloja alkaa kertyä, kun ihminen täyttää 20 vuotta. Osa palkasta käytetään saman tien ja lopuilla pitäisi kattaa sekä lapsuuden että vanhuuden kulut. Kina työuraa pidentävistä keinoista on kuitenkin yhä levällään, ja kuuma peruna on etenkin eläkeiän nostaminen. Koko työntekijäpuoli SAK:sta Akavaan tyrmää ajatuksen.

- Neuvottelutilanne on tällä hetkellä aika hankala sen takia, että toinen puoli painottaa aika paljon eläkelainsäädäntöön tehtäviä tiukennuksia. Me taas näemme että työurat pitenevät vain, mikäli työhyvinvointipuolella tehdään muutoksia, sanoo Akavan edunvalvoja Minna Helle.

- Varmasti siellä on keskusteltu myöskin tästä eläkeiästä, mutta en osaa sanoa mihin johtopäätöksiin on tultu, kommentoi puolestaan sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä.

Katso Leea Ollikaisen juttu

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat