Suomalaiset tilavat yhä enemmän ilotulitteita verkosta. Suoraan kotiin tilaaminen on kuitenkin laitonta. Verkosta tilataan myös vain ammattikäyttöön tarkoitettuja paukkuja.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja tulli valvovat tehostetusti räjähteiden tilauksia. Tullin mukana ilotulitelähetysten määrä on kasvussa.
Tukesin ylitarkastaja Mikko Ojala sanoo, että suosituimmat verkosta tilattavat ilotulitteet ovat niitä paukkupommeja, joita on Suomessakin saanut joskus räjäytellä, mutta ei enää.
– Ne voivat olla sallittuja joissain Euroopan maissa. Sitten tilataan myös ihan ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita. Niitä ei missään nimessä pitäisi lähettää tavalliselle kuluttajalle, Ojala sanoo.
Ojalan mukaan on kummallista, että ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja ilotulitteita ylipäätään myydään ja kulkee paketteina, koska ne ovat tavallisilta takapihalla poksauttelijoilta kiellettyjä jokaisessa Euroopan maassa.
Tulitteiden ostaminen verkosta on mahdollista vain, jos tilatut tuotteet noudetaan pelastusviranomaisten hyväksymästä myyntipisteestä.
Komet Bomb vielä muistissa
Ilotulitteet on jaettu luokkiin sen mukaan, miten vahvoja ne ovat. Esimerkiksi paukkupommien kohdalla luokat ovat kakkosesta neloseen. Neljäs luokka on ammattilaiskäyttö. Ilotulitteen luokka suurenee sen massan kasvaessa. Tuotteiden sytytyksessä on eroja ja jotkin ammattikäyttöön tarkoitetut ilotulitteet vaativat laukaisuputkia, kehikoita ja muutenkin erityisosaamista.
– Tullin ja Tukesin yhteisessä valvontakampanjassa on tänä vuonna löytynyt yhteensä seitsemän merkitsemätöntä pakettia ilotulitteita.
Tullin mukaan Helsinki-Vantaalta on löydetty useita kymmeniä kiloja ilotulitteita. Myös Turun lentoasemalta on löytynyt luvattomia paukkuja.
Iso kunnia löydöistä kuuluu uudelle tullin ase- ja räjähdekoira Heilalle ja hänen vainulleen.



