Neljänsadan vuoden tuomion saanut mies istui syyttömänä vankilassa 34 vuotta – liikuttava kohtaaminen omaisten kanssa tallentui videolle

Amerikkalainen 57-vuotias Sidney Holmes istui syyttömänä vankilassa 34 vuotta 1:02
Amerikkalainen Sidney Holmes istui syyttömänä vankilassa 34 vuotta.

Amerikkalainen 57-vuotias Sidney Holmes istui syyttömänä vankilassa 34 vuotta. Hänen tuomionsa kumottiin hiljattain ja mies asteli omaistensa syleilyyn vapaana miehenä Floridassa.

Holmes tuomittiin vuonna 1988 yhteensä 400 vuoden vankeusrangaistukseen, koska hänen katsottiin toimineen autonkuljettajana kahdelle aseistautuneelle ryöstäjälle.

Ryöstäjät iskivät miehen ja naisen kimppuun vuonna 1988.

Browardin piirikunnan viranomaiset saivat selville, että tuomion perusteena ollut todistus siitä, että autoa oli ajanut Holmes, oli epäluotettava.

Tapaukseen olivat vaikuttaneet tuon aikaiset poliisin toimintatavat. Mitään todisteita Holmesin yhteydestä ryöstöön ei lopulta ollutkaan.

– Olen kiitollinen Jumalalle ja kaikille heille, joiden ansiosta tämä on mahdollista, Sidney Holmesin äiti Mary totesi toimittajille poikansa vapautuessa.

Jopa tapauksessa alun perin mukana olleet poliisit järkyttyivät 400 vuoden tuomiosta. Holmes itse odottaa nyt, että pääsee jatkamaan keskeytynyttä elämäänsä.

– Et saa koskaan luopua toivosta, Holmes sanoi vapautumisensa yhteydessä.

Katso videolta koskettava hetki perheen kohtaamisesta tuomion purkamisen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat