Neljään vankilaan tehostettua valvontaa – tavoitteena rauha vankien välille sekä huumekaupan kitkentä

Vanginvartijat vaihtavat alaa ja pelkäävät turvallisuutensa puolesta 9:59
Vanginvartijat vaihtavat alaa ja pelkäävät turvallisuutensa puolesta

Tavoitteena on vähentää vankien välistä väkivaltaa sekä huumekauppaa ja siihen painostamista.

Neljässä vankilassa otetaan käyttöön tehostetun valvonnan osastoja, kertoo Rikosseuraamuslaitos. Niihin sijoitetaan esimerkiksi liivijengeihin kuuluvia vankeja. Tavoitteena on, että muut vangit voisivat suorittaa rangaistuksensa ilman väkivaltaa ja painostusta.

Tehostetun valvonnan vankilapaikkoja on nyt maaliskuun alussa 94, kertoo hankejohtaja Mika Antikainen Rikosseuraamusvirastosta. Kevään kuluessa määrää on tarkoitus lisätä.

–  Ennen kesää on tavoitteena 134 paikkaa, sanoo Antikainen.

Tehostetun valvonnan osastot sijaitsevat Riihimäen, Turun, Sukevan ja Mikkelin vankiloissa. Kun järjestelyt on saatu kuntoon, niitä on määrä olla kaikkiaan kaksitoista.

Uusille osastoille ei rakenneta uusia vankilatiloja, vaan olemassa olevien tilojen käyttöä järjestellään uudelleen.

–  Ei tule lisää vankipaikkoja, sanoo Rikosseuraamusviraston turvallisuusjohtaja Ari Juuti.

Juutin mukaan Riihimäen ja Sukevan vankiloissa on ollut tehostetun valvonnan tyyppinen osasto jo joitakin vuosia. Näistä Riihimäen osasto on vanhempi.

"Tarkoitus on rauhoittaa muita vankiosastoja"

Suurin osa tehostettuun valvontaan sijoitettavista on Juutin mukaan todennäköisesti sellaisia vankeja, joiden tausta on järjestäytyneessä rikollisuudessa. Yleisemmin tavoitteena on erottaa muista sellaiset vangit, joiden arvioidaan olevan vaaraksi muille vangeille.

–  Toivotaan, että muilla osastoilla vankien kuntoutus toimisi paremmin, sanoo Juuti.

Tavoitteena on vähentää vankien välistä väkivaltaa sekä huumekauppaa ja siihen painostamista.

−  Toiminta antaa paremman mahdollisuuden kuntouttaa muita vankeja rikoksettomaan elämään, samalla kun tehostetaan myös näille osastoille sijoitettujen vankien kuntoutusta. Tarkoitus on rauhoittaa muita vankiosastoja ja luoda henkilöstölle puitteet työturvalliselle toiminnalle.

Lue myös:

    Uusimmat