Riihimäen vankilaan sijoitetaan Suomen vaarallisimmat vangit – tällaista on varmuusosastolla, jossa vangit eivät saa edes käyttää omia vaatteitaan

Tällaista on Riihimäen vankilan varmuusosastolla, jonne sijoitetaan vaarallisimmat vangit 4:47
Katso videolta Pasi Oksan haastattelu, jossa hän kertoo, millaista varmuusosastolla on ja mitä siellä työskentelevältä henkilökunnalta vaaditaan.

Riihimäen vankila on Suomen korkeimman turvaluokituksen vankila. Sinne sijoitetaan Suomen vaarallisimmat vangit, kuten myös jengiläisiä ja jr-vankeja, joilla on järjestäytyneen rikollisuuden merkintä.

Riihimäellä on myös varmuusosasto, joka on Suomen tiukin vankilaympäristö.

– Riihimäki on aina ollut hyvin poikkeuksellinen vankila, koska vankiaines on niin kovaa. Siellä kovan ytimen rikollisia on paljon ja se näkyy myös vankilan arjessa, työsuojelupäällikkö Petri Nurmi Rikosseuraamuslaitoksesta kertoo.

– Riihimäki on perinteisesti ollut korkeariskisten vankien sijoituspaikka. Siellä sijaitsee myös osastoja, jonne sijoitetaan lyhytpinnaisia tai mielenterveysongelmaisten rajamaastossa olevia vankeja, Rikosseuraamuslaitoksen hankejohtaja, Riihimäen vankilan virkavapaalla oleva johtaja Pasi Oksa kertoo.

Riihimäen vankilassa on 223 paikkaa ja sinne sijoitetaan yli kahden vuoden rangaistuksen saaneita miesvankeja Etelä-Suomen läänin alueelta.

Karumpia kuin muut osastot

Riihimäen vankilaan perustettiin varmuusosasto vuonna 2008 ensimmäisenä Suomessa. Sittemmin vastaavanlainen osasto perustettiin myös Turun vankilaan, joka lakkautettiin myöhemmin. Turkuun varmuusosasto perustettiin uudestaan vuonna 2021.

Varmuuosastoille sijoitetaan korkean riskin vankeja, kuten jr-vankeja ja sellaisia vankeja, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin vankeusaikana. 

Varmuusosastolle voidaan sijoittaa vanki enintään kolmen kuukauden määräajaksi kerrallaan, minkä jälkeen on tehtävä uusi arvio sijoituksen jatkamisen tarpeesta.

Varmuusosastot ovat karumpia kuin muut vankilan osastot. 

– Varmuusosastolta on poistettu sellaiset tavarat ja esineet, jotka aiheuttaisivat vaaraa henkilökunnalle tai vangeille. Varmuusosastoilla on myös tiukempi ja tehokkaampi valvonta kuin muilla osastoilla, Oksa kertoo.

Riihimäen varmuusosastolla vangit eivät myöskään saa käyttää omia vaatteitaan, vaan heidän on pukeuduttava vankilan vaatteisiin. Syynä on se, että jengiläiset eivät voi tuoda vaatteissaan esiin jengivärejä tai ilmentää kuulumista järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja tiettyyn jengiin.

– Tällä halutaan estää jengivärien ja jengitunnusten osoittaminen, eli perusteena on turvallisuus. Värejä käytetään painostukseen ja statuksen osoittamiseen, ja sitä ei sallita, Oksa sanoo. 

Katso yllä olevalta videolta Pasi Oksan haastattelu, jossa hän kertoo, millaista varmuusosastolla on ja mitä siellä työskentelevältä henkilökunnalta vaaditaan.

Lue myös:

    Uusimmat