Neljää ihmistä etsitään Ylivieskan polttopulloiskusta

Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa polttopulloja opiston seinään heittäneitä ei ole toistaiseksi tavoitettu, kertoo poliisi. Raudaskylän kristillisen opiston seinään heitettiin toissa aamuna kolme polttopulloa.

Valvontanauhalta näkyi, että opiston alueelle ajoi auto, josta nousi kolme ihmistä. He sytyttivät pullot palamaan ja heittivät ne rakennuksen seinään. Pullot eivät kuitenkaan roihahtaneet tuleen, ja ne heitettiin päärakennuksen osaan, joka oli tuolloin tyhjillään.

Tutkinnanjohtaja sanoo, että paikalla on näin ollut ainakin neljä ihmistä eli lisäksi kuljettaja. Valvontanauha on mustavalkoinen, ja sille tallentuneet henkilöt näkyvät verrattain kaukaa.

Opistolla asuu ja opiskelee alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Opistolla järjestettiin tänään aamupäivällä rehtorin koolle kutsuma, henkilökunnalle ja opiskelijoille suunnattu tilaisuus, jossa paikalla oli myös poliisi.

– Tunnelmat siellä ovat ihan rauhalliset, ja kaikki tietävät tapahtuneesta, kuvaili tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Juha Kangas.

Poliisin mukaan pienetkin vihjeet ja silminnäkijähavainnot ovat toivottavia, ja ne voi soittaa joko hätänumeroon 112 tai ilmoittaa suoraan Ylivieskan poliisille.   

Lue myös:

    Uusimmat