Neljää ihmistä ammuttu Tukholmassa: 15-vuotias poika kuollut – kaksi henkilöä otettu kiinni

Neljää ihmistä on ammuttu Farstassa eteläisessä Tukholmassa - tältä näyttää tapahtumapaikalla 0:36

Neljää ihmistä on ammuttu Farstassa eteläisessä Tukholmassa. 

Tukholman poliisin mukaan yksi ammutuista uhreista on kuollut. Ruotsin yleisradion mukaan menehtynyt oli 15-vuotias poika. Muut uhrit on toimitettu sairaalaan. Loukkaantuneista yksi on niin ikään 15-vuotias poika. Kaksi muuta loukkaantunutta ovat 40- ja 45-vuotiaat mies ja nainen. Loukkaantuneiden vammojen vakavuus ei ole vielä selvillä.

Tapauksen vuoksi on otettu kiinni kaksi miestä, jotka yrittivät paeta paikalta autolla. Heidät saatiin kiinni ajojahdin päätteeksi. Poliisi on aloittanut esitutkinnan murhasta ja murhan yrityksestä.

Hälytys ammuskelusta metroaseman lähettyvillä tuli poliisille iltakuudelta paikallista aikaa. Poliisi eristi rikospaikan.

Poliisi sai tiedon ensin kahdesta ampumisessa haavoittuneesta, mutta löysi pian rikospaikan lähettyviltä toiset kaksi uhria.

Tekijöiden paon estämiseksi poliisi estI metron pysähtymisen Farstan asemalla. Ampumispaikalle kutsuttiin myös ambulanssihelikopteri.

Aftonbladet kertoo, että poliisilla oli tapahtumien tiimoilta käynnissä suuri operaatio. Operaatiossa oli mukana muun muassa poliisihelikopteri ja koirapartioita. 

Silminnäkijöiden mukaan paikalla oli kuulunut useita laukauksia. Lehden tietojen mukaan yksi tai useampi tekijä oli ampunut automaattiaseella. 

Tukholmassa useita ampumisia vuorokauden aikana

Vuorokauden kuluessa Tukholman alueella on ammuttu yhteensä seitsemää ihmistä. 

Eilen illalla kahta ihmistä ammuttiin Solnassa Tukholman pohjoispuolella ja yhtä Jordbrossa kaupungin eteläpuolella. Kukaan heistä ei haavoittunut hengenvaarallisesti.

Jordbron teosta on otettu kiinni 18-vuotias mies. Häntä epäillään murhan yrityksestä.

Tämä tiedetään nyt Tukholman ampumavälikohtauksessa – yksi kuollut, neljää ihmistä ammuttu 0:41

MTV Uutiset Live: Tämä tiedetään nyt Tukholman ampumavälikohtauksessa – yksi kuollut, neljää ihmistä ammuttu.

Lue myös:

    Uusimmat