USA, 2005. Ohjaus: John Singleton. Käsikirjoitus: David Elliott, Paul Lovett. Kuvaus: Peter Menzies Jr. Leikkaus: Bruce Cannon, Billy Fox. Tuotanto: Lorenzo di Bonaventura. Pääosissa: Mark Wahlberg, Tyrese Gibson, André Benjamin, Garrett Hedlund. Kesto: 110 min.
Elokuva alussa lempeännäköinen harmaatukkainen nainen astuu sisään detroitlaiseen ruokakauppaan. On päivänselvää, että nainen on väärään aikaan väärässä paikassa. Pian hän saa surmansa verisessä ryöstössä. Kun neljä miestä tapaavat toisensa adoptioäitinsä hautajaisissa, he päättävät kostaa tämän kuoleman. Tässä John Singletonin elokuvan kehys.
Takaumien kautta opitaan, että kuollut nainen oli varsinainen pyhimys, joka ryhtyi äidiksi neljälle nuorisorikolliselle, joita kukaan muu ei jaksanut ottaa huollettavakseen. Kaikki veljekset ovat henkisesti vaurioituneita mutta saaneet äitinsä ansiosta elämänsä jotenkuten hallintaan. Johtajahahmo on vanhin poika Bobby (Mark Wahlberg), jolla on itsehillinnän kanssa isoja vaikeuksia. Herkistelevät hetket ovat siirapin kangistamaa osastoa, mutta heti kun tunteet jätetään narikkaan ja siirrytään kovapintaiseen toimintaan, elokuva kulkee hyvin. Onneksi katujen pahuuden tuntevilla nuorukaisilla ei ole tarinassa liiemmin aikaa sentimentaalisuuteen. Mark Wahlberg on tehnyt niin monia hienoja rooleja, että hänen elokuvauralleen tuskin enää naureskellaan. Wahlberg on myös Neljän veljen kiistaton kuningas, Mr. Cool, vaikka Singleton pyrkiikin tuomaan kaikkien veljesten luonteita ja panosta tasapuolisesti esiin.
Elokuvan tyyli on eheä mutta sisältö hutera. Detroitin laitapuolen kadut ovat synkkiä ja uhkaavia; kaupunki näyttäytyy paikkana, jota kannattaa kaikin keinoin välttää. Elokuvaa leimaa vanhan ajan meininki, vaikka tarina sijoittuukin nykyaikaan. Motown-sävelet vahvistavat napakkaa tunnelmaa. John Singleton taitaa olla aika yksin pyrkimyksessään elvyttää 1970-luvun blaxploitaatio-elokuvaa kääntämättä yritystään ironiaksi tai parodiaksi. Elokuvassa mustat ja valkoiset ovat tasapuolisesti hyviä ja pahoja; ja verisiteet ja rotu veljeyden kannalta täysin yhdentekeviä asioita.
Karkeassa kostotarinassa luotisade on jämäkkää ja testosteronin määrä huomattavaa. Tarvitaan paljon brutaalia väkivaltaa ja ikäviä käänteitä, ennen kuin äidin kuolema on saatu sovitetuksi. Gangstereiden alamaailmassa pelataan kovilla panoksilla; siinä maailmassa viha tai loukattu kunnia riittävät toiminnan motiiveiksi. Lailla tai järjestyksellä ei ole väliä, kun väärästä teosta haetaan syyllisiä tilille. Mikään kerrontalogiikan taidonnäyte elokuva ei ole, joten realismia tai uskottavuutta ei kannata etsiskellä.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Buena Vista