Neljä kuoli kouluiskussa Pakistanissa

Neljä ihmistä kuoli ja ainakin neljä haavoittui aseistautuneiden miesten avattua tulen kristillisessä koulussa lähellä Pakistanin pääkaupunkia Islamabadia. Haavoittuneiden tarkkaa lukumäärää ei vielä tiedetä.

Hyökkäys tapahtui paikallista aikaa keskipäivällä Gharyualin kylässä lähellä Murreen kaupunkia, noin 50 kilometriä Islamabadista koilliseen.

Hyökkääjien kerrottiin ajaneen koululle moottoripyörillä ja paenneen ampumisen jälkeen läheiseen metsään.

Kyseessä oli kolmas hyökkäys Pakistanin kristittyä vähemmistöä vastaan sen jälkeen, kun maa asettui tukemaan Yhdysvaltoja terrorisminvastaisessa sodassa.

Yhdysvallat sulki konsulaattinsa

Yhdysvallat sulki tänään konsulaattinsa Pakistanin satamakaupungissa Karachissa turvallisuussyistä, kertoivat konsulaatin työntekijät.

Heidän mukaansa sulkemispäätös tuli sen jälkeen, kun konsulaatissa oli annettu turvallisuushälytys.

-Konsulaatti on suljettu toistaiseksi turvallisuussyistä, nimettömänä pysytellyt työntekijä kertoi. Vielä ei ole tietoa, avataanko konsulaatti uudelleen jo huomenna.

Yhdysvaltain Islamabadin-suurlähetystö ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa. Karachin poliisin mukaan heillä ei ole tietoa turvallisuushälytyksestä.

Kesäkuun puolivälissä konsulaatin edessä räjähti autopommi, joka surmasi 12 ihmistä ja haavoitti kahtakymmentä.

Noin kaksi viikkoa sitten Ranskan Karachin-konsulaatti sulki ovensa ja sen toiminta siirrettiin Britannian konsulaatin tiloihin turvallisuussyistä. 11 ranskalaista kuoli linja-autoon tehdyssä itsemurhaiskussa Karachissa toukokuun alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat