Näyttelijä Mikko Kivinen kuuluu kosteaan sukupolveen: "Jos dokaisin niin kuin ennen, olisin jo haudassa"

Kukapa ei olisi koskaan käynyt lääkärissä, saanut terveyskeskuksesta huonoa palvelua, lukenut uutisista soteen tai koronavirukseen liittyen?

Nämä asiat puhuttavat tällä hetkellä myös Helsingin kaupunginteatterin lavalla, kun siellä pyörii suursuosioon nousseen Saikkua, kiitos! -näytelmän kolmas osa.

Näytelmän käsikirjoittajat ja näyttelijät Ville Keskilä ja Mikko Kivinenuskovat, että juuri samaistuttavuus on se, jonka vuoksi näytelmä on kerännyt niin suurta suosiota.

– Jokaisella ihmisellä on kokemusta aiheista, mitä käsittelemme komedian muodossa. Lavalla tullaan näkemään huutokauppakeisariakin, Kivinen kertoo MTV Uutisille.

Maailmalla mainetta niittänyt stand up -koomikko Ismo Leikola on käsikirjoittanut näytelmään kappaleet. Lauluissa käsitellään niin saattohoitoa kuin patologiaa.

– Näytelmässä tullaan puhumaan huumorin kautta aika karmivistakin asioista. Sellaisista, jotka eivät ole normaalisti naurun asioita. Vitsit voi auttaa nauramaan ihmisiä, joilla on myös omakohtaista kokemusta näistä ikävistä asioita, Keskilä kertoo.

Krapulassa lavalla 

Kivisen elämässä on riittänyt huumoria vuosikymmenet. Hänet muistetaan näyttelijänuran lisäksi myös humoristisesta bändistä Lapinlahden Linnut, joka lopetti keikkailun vuonna 2012.

Kivinen tyrmää ajatuksen siitä, että bändi tekisi paluun, lukuun ottamatta yhtä keikkaa.

– Roudarimme Puosu Liesinen menehtyi ennen joulua, jonka kunniaksi järjestämme muistokonsertin. Lavalle tulee kaikki kynnelle kykenevät. Tilaisuuteen myydään lippuja, Kivinen kertoo.

Kivinen ei ikävöi bändin railakkaita aikoja.

– Onhan se elämä hieman seesteytynyt bändin lopettamisen jälkeen.

Samankaltaisia muutoksia on ollut havaittavissa myös näyttelijäpiireissä. Kivinen opiskeli 80-luvulla Teatterikorkeakoulussa. Hän kertoo, että iltaharjoitusten jälkeen oli tapana mennä aina paikalliseen pubiin, sinne missä oli halvinta olutta.

– Siihen aikaan näyttelijän palkat olivat niin huonoja. Ala on siistiytynyt paljon, toki vaatimustasokin on noussut. Ei nykyaikana auta mennä krapulassa lavalle, Kivinen toteaa.

Kivinen työskenteli 80-luvulla vuoden verran Imatran kaupunginteatterissa ja asui kimpassa näyttelijä Riitta Havukaisen kanssa.

– Näin vähän aika sitten Riittaa ja muisteltiin kyseisiä aikoja. Mietimme, että jos dokattaisiin edelleen samalla tavalla kuin silloin, niin olisimme jo haudassa, Kivinen toteaa.

Kun pressakin veti "tenttua"

Myös Keskilällä on samankaltaisia kokemuksia. Hän valmistui vuonna 1995 Nätyltä, Tampereen Yliopistolta. Hän aloitti työskentelyn tuolloin kansallisteatterissa.

– Mentiin harjoitusten jälkeen aina pubiin kertaamaan lavalla tapahtuneita asioita, Keskilä muistelee.

Kaksikko näki ajassa myös hyvää.

– Tietynlainen yhteisöllisyys on jäänyt ja työskentelytapoihin on tullut tehdasmaisuutta, erityisesti isoihin taloihin, Kivinen pohtii. 

Kivinen uskoo, että muutos on tapahtunut pikkuhiljaa.

– Ihmisten elintavat ovat muuttuneet paljon, kuulumme niin sanottuun kosteaan sukupolveen, jolloin Suomessa oli tapana vetää tenttua pressasta lähtien.