MTV Uutiset seuraa: Venäjällä pidätetty tänään lähes 4500 ihmistä, poliisi on käyttänyt raakaa väkivaltaa

Ainakin 4000 otettu kiinni mielenosoituksissa eri puolilla Venäjää 5:40
Kymmenen uutiset: Tuhansia otettu kiinni mielenosoituksissa eri puolilla Venäjää.

Venäjällä useissa kaupungeissa on jälleen määrä järjestää mielenosoituksia, joissa vastustetaan valtaapitävien toimia ja oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin vangitsemista. MTV Uutiset seuraa tilannetta muun muassa tässä artikkelissa ja MTV Uutiset Livessä.

Mielenosoitukset ovat kutsuneet koolle Navalnyin tukijat ja liittolaiset.

Mielenosoituksia on kutsuttu koolle aamupäivästä alkaen kymmenissä kaupungeissa eri puolilla Venäjää. Esimerkiksi pääkaupungissa Moskovassa ja Pietarissa mielenosoittajia on pyydetty kerääntymään yhteen kello 11 Suomen aikaa.

18.40: Sunnuntain kiinniotoissa poliisi on käyttänyt raakaa väkivaltaa. Silminnäkijöiden mukaan kiinniottoja on kohdistettu ihmisiin sattumanvaraisesti. Lisäksi ainakin Volgogradissa ihmisten kiinniottoihin osallistui siviilipukuisia miehiä, mikä muistutti Valko-Venäjän miliisin toiminnasta viime syksynä.

Kansalaisjärjestö OVD-infon mukaan mielenosoituksissa on pidätetty vajaat 4500 ihmistä.

17.25: Venäjällä on pidätetty yli 4000 ihmistä. Pidätettyjen joukossa on myös kymmeniä toimittajia, kertoo Moscow Times kansalaisjärjestö OVD-infon tietoihin vedoten. Moscow Timesin mukaan pidätyksistä vajaa 1200 on tehty Moskovassa.

16.31: Kansalaisjärjestö OVD-infon mukaan mielenosoituksissa on pidätetty yli 3600 ihmistä.

15.37: Kansalaisjärjestö OVD-infon mukaan mielenosoituksissa on pidätetty nyt jo yli 3000 ihmistä.

15.10: Venäjällä poliisi on ottanut kiinni nyt 2834 ihmistä oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tukimielenosoituksissa, kertoo kansalaisjärjestö OVD-info.

Kiinniotoista yli 500 on tehty Moskovassa, ja vajaat 250 Pietarissa.

15.06: Johtokeskuksesta kerrotaan STT:lle, että mieltä osoitettiin samaan tyyliin viime viikonloppunakin Suomessa.

Myös Turussa oli tehty ilmoitus mielenosoituksesta, mutta paikalle saapui vain yksi ihminen, kerrotaan Lounais-Suomen tilannekeskuksesta.

– Poliisi valvoo, että mielenosoitus on (kokoontumis)rajoitusten mukainen. Kahdeksan mielenosoitusta on ilmoitettu ja kahdeksan mielenosoitusryhmää siellä on, ja ne toimivat ihan ohjeiden mukaan, johtokeskuksesta kerrotaan.

14.24: Helsingissä Senaatintorilla on järjestetty vangitun venäläisen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tukimielenosoitus. Helsingin poliisin johtokeskuksen viestinnästä kerrotaan, että poliisille on tehty aiemmin kahdeksan eri ilmoitusta mielenosoituksesta.

Hieman ennen kello kahta iltapäivällä Senaatintorilla oli poliisin mukaan noin 60 ihmistä. Osallistujat ovat jakaantuneet kahdeksaan eri ryhmittymään, joista kussakin on poliisin mukaan 4–10 ihmistä.

Poliisi on ohjeistanut ryhmittymiä pysymään näille osoitetuissa paikoissa ja noudattamaan aluehallintoviraston kokoontumisrajoituksia. Kello 13:n aikaan alkaneen tukimielenosoituksen kerrotaan sujuneen rauhallisesti. 

14.11: 2 000 kiinniotetun raja meni Venäjällä rikki OVD-Infon mukaan. Yhteensä kiinniotettuja on tällä hetkellä 2 119.

14.03: Kiinniotettujen määrä on noussut 1857:ään.

13.41: Reuters kertoo, että Moskovassa mielenosoituksesta otettiin kiinni Navalnyin vaimo Julija Navalnaja. Mielenosoitukset ovat  käynnissä ainakin 140 kaupungissa eri puolilla Venäjää.

13.32: Kiinniotettujen määrä nousee vauhdilla OVD-Infon mukaan. Nyt 1643 ihmistä on otettu kiinni.

13.16: Kiinniotettujen määrä Venäjällä on noussut yli 1500:an.

12.48: OVD-infon mukaan yli tuhat otettu jo kiinni Navalnyin tukimielenosoituksissa.

Moskovassa vielä auki olevia ravintoloita on kehotettu sulkemaan avoimet langattomat verkkonsa, ja alkoholin myyntiä on rajoitettu.

Kaupungissa on aamusta asti ollut kaduilla satoja mellakkapoliiseja, jotka ovat rajoittaneet jalankulkijoiden liikkumista ja tarkastaneet henkilöllisyyspapereita.

Pietarissa kaupunkia halkova pääkatu Nevski Prospekt on suljettu ja keskusta on täynnä poliisiautoja.

–  Koko keskusta on suljettu. Ketä vastaan tämä on suunnattu, heidän omaa kansaansa, sanoi mielenosoitukseen tyttärensä kanssa saapunut Natalia Gregorieva.

12.07: Mielenosoituksia seuraava OVD-Info raportoi nettisivuillaan jo lähes tuhannesta kiinniotetusta mielenosoittajasta. Ryhmän mukaan kiinniottoja on tehty kymmenissä kaupungeissa eri puolilla Venäjää.

11.36: Venäjällä on otettu kiinni oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tukimielenosoituksiin liittyen nyt yli 500 ihmistä, kertoo kansalaisjärjestö OVD-info.

Protestit Moskovassa ja Pietarissa ovat juuri alkaneet. Vladivostokissa ja muissa Venäjän Kaukoidän kaupungeissa oli vahvistamattomien tietojen mukaan paikalla tuhansia ihmisiä.

11.27: Mielenosoitusten tapahtumia voi seurata nyt suorana yllä olevalta videolta.

10.34: Viranomaiset ovat jo ennakolta sulkeneet ainakin seitsemän metroasemaa Moskovan keskustassa. Samoin osa keskustan kaduista, kaupoista ja ravintoloista on suljettu.

Venäjän viranomaiset ovat niin ikään uhanneet sosiaalisen median toimijoita, kuten Facebookia ja Tiktokia, sakoilla, jos ne eivät poista sellaisia viestejä, joissa kehotetaan osallistumaan mielenosoituksiin.

Navalnyi itse kehotti kaikkia lähtemään kaduille.

–  Enemmistö on puolellamme. Herätetään se, oppositiopoliitikko usutti vankilasta lähettämässään viestissä torstaina.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

10.30: Kuvatoimistot ovat julkaisseet aamun aikana kuvamateriaalia tilanteesta eri puolilla Venäjää. Kuvissa näkyy mellakkavarusteisiin sonnustautuneita poliiseja muun muassa Vladivostokissa ja Jekaterinburgissa. Myös pidätyksiä on tallentunut kuviin.

Kuvia ja video lisätty tähän juttuun.

9.43: Mielenosoitukset ovat käynnistyneet ainakin Novosibirskin kaupungissa keskiosassa maata. Uutistoimisto Reuters kertoo, että 261 ihmistä on otettu kiinni. Reuters perustaa uutisensa mielenosoituksia seuraavan OVD-Infon-ryhmän tietoon.

Navalnyin kannattajien kerrotaan aikovan kokoontua Moskovassa tänään Kremlin ja FSB:n päämajan eteen.

Myös viime viikonloppuna kymmenettuhannet ihmiset osoittivat mieltä eri puolilla Venäjää. Mielenosoituksissa vaadittiin vapautta vangitulle Navalnyille. Navalnyi pidätettiin hänen palattuaan Venäjälle Saksasta, jossa hän vietti kuukausia toipuen myrkytyksestä.

Riippumattomien tarkkailijoiden mukaan yli 3  900 ihmistä otettiin kiinni mielenosoituksissa. Tämän lisäksi Navalnyin tukijoukot ovat raportoineet poliisin tehneen lukuisia kotietsintöjä ja kiinniottoja tämänpäiväisten mielenosoitusten alla.

Lue myös:

    Uusimmat