Nasa aikoo lähettää ensimmäisenä naisen Kuuhun – Trumpilta hankkeelle mittava lisärahoitus: "Seuraavaksi lähdemme Marsiin"

NASA: Kuu kutistuu ja väreilee 0:33
Nasa: Kuu kutistuu, värisee ja halkeilee

Tähän mennessä vain 12 ihmistä on kävellyt Kuun pinnalla. Kaikki sen kamaralle astuneet ovat amerikkalaisia miehiä.  Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa haluaa nyt asiaan muutoksen ja aikoo lähettää miesastronauttien lisäksi myös ensimmäisen naisen Kuuhun 2024 mennessä, kertoo CNN.

Edellisestä miehitetystä kuulennosta vierähtänyt jo lähes viisi vuosikymmentä, sillä edellisen kerran ihminen on kävellyt kuussa vuonna 1972.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tviittasi maanantaina lisäävänsä avaruushallinnon budjettiin 1,6 miljardia dollaria, jotta "voimme palata avaruuteen ISOLLA TAVALLA".

– Minun hallintoni palauttaa Nasan suuruuden. Ensin menemme takaisin Kuuhun ja sitten lähdemme Marsiin, Trump kirjoitti.

Trumpin lupaama lisäraha tulee Nasan aiemmin kuuprojektin kiihdyttämiseen pyytämän 21 miljardin dollarin päälle. Avaruushallinto paljasti myös, että sen uusi kuutehtävä kantaa nimeä Artemis, kreikkalaisen mytologian kuun jumalattaren mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat