Mainos

Narkolepsiatapauksia käsitellään uudestaan – riski sairastua oli 13-kertainen

Riski sairastua narkolepsiaan oli koholla kahden vuoden ajan Pandemrix-rokotuksesta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Aiemmin on ajateltu sairastumisriskin olleen koholla vain kahdeksan kuukautta rokottamisesta.  

Lasten ja nuorten riski sairastua oli rokottamattomiin verrattuna 13-kertainen ensimmäisenä vuonna rokottamisesta ja viisinkertainen toisena vuonna. Aikuisilla oli THL:n mukaan seitsenkertainen riski sairastua kahtena ensimmäisenä vuonna.  

THL:n raportin luvut perustuvat sairaaloista ja perusterveydenhuollosta kerättyihin tietoihin sekä potilasasiakirjojen tarkastukseen.  

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) kertoo tiedotteessaan, että Lääkevahinkovakuutuspooli käsittelee uudelleen kaikki korvaushakemukset, jotka on hylätty sen takia, että rokottamisesta on kulunut liian pitkä aika sairastumiseen.  

Uusi tutkimus vaikuttaa Lääkevahinkovakuutuspoolin mukaan mahdollisesti noin 60 tapauksen ratkaisuun.  

Pandemrix-rokotetta käytettiin talvella 2009-2010 epidemian torjuntaan. THL:n arvioiden mukaan rokote esti noin 50 sikainfluenssasta aiheutuvaa kuolemaa ja 80000 sikainfluenssatartuntaa.  

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.