Mira Sorvino ja Greta Gerwig eivät sanojensa mukaan aio enää koskaan työskennellä elokuvaohjaaja Woody Allenin kanssa.
Yhdysvaltalaiset näyttelijät Greta Gerwig ja Mira Sorvino on kummatkin nähty elokuvaohjaaja Woody Allenin elokuvissa, mutta naisten kertoman mukaan näin ei tule koskaan enää tapahtumaan. 50-vuotias Sorvino ja 34-vuotias Gerwig ovat kumpikin sanoneet hiljattain erikseen, etteivät he aio enää koskaan työskennellä Allenin kanssa.
Ilmoitukset saivat sytykkeensä jälleen ilmoilla olevasta keskustelusta Allenia vastaan tehdyistä syytöksistä. Allenin adoptiotytär Dylan Farrow on syyttänyt usean vuoden ajan Allenia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka tapahtui hänen ollessaan seitsemänvuotias. Allen on kiistänyt kaikki syytökset.
LUE MYÖS: Näyttelijänuorukainen lahjoitti palkkansa Woody Allenin elokuvasta hyväntekeväisyyteen
Gerwig näytteli vuonna 2012 Allenin elokuvassa To Rome with Love.
– Jos olisin tiennyt silloin mitä tiedän nyt, en olisi näytellyt elokuvassa. En ole työskennellyt hänelle sen jälkeen, enkä tule työskentelemään hänelle enää.
Syytökset seksuaalisesta hyväksikäytöstä
32-vuotias Farrow esitti syytökset ensimmäistä kertaa vuonna 2013 Vanity Fairissa. Hän kirjoitti hiljattain Los Angeles Times -lehteen siitä, kuinka Allenille osoitetaan edelleen suosiota Hollywoodissa syytöksistä huolimatta.


