Viime päivien lämpimät säät ovat saattaneet saada yhden jos toisenkin hieraisemaan silmiään. Onko totta, että ampiaiset ovat jo heränneet horroksesta?
Ampiaiset lähtevät liikkeelle, kun päivälämpötila nousee yli kymmenen asteen. Yksi lämmin päivä ei riitä herättämään kuningatarta horroksesta, mutta viime aikojen leuto sää ja auringonpaiste on saanut Etelä-Suomessa jo ampiaisia heräämään.
Mikäli haluat estää ampiaisten pesiytymisen välittömään pihapiiriin, ryhdy toimeen heti kun näet ensimmäiset ampiaiset. Kaikki niistä ovat pesänrakennukseen valmistautuvia, hedelmöittyneitä kuningattaria.
Vain kuningatar talvehtii
Ampiaisten pesä on yksivuotinen. Ampiaisista vain kuningatar talvehtii, muut kuolevat syksyllä. Edellisenä syksynä paritellut, talven tyypillisesti maanraossa tai puupinossa talvehtinut kuningatar perustaa keväällä uuden yhteiskunnan. Se rakentaa pureskelluista puunsyistä pesän alun yleensä räystään alle tai katon rajaan ja munii sinne. Ensimmäisistä toukista kehittyy noin kuukauden kuluttua työläisiä (hedelmättömiä naaraita).
Työläiset ruokkivat toukkia tappamillaan hyönteisillä ja raadoista revityillä lihanpalasilla. Myöhemmin kesällä kehittyy koiraita eli kuhnureita ja uusia kuningattaria. Aikuiset ampiaiset syövät kukkien mettä, hedelmien mehua ja muuta makeaa. Pesää laajennetaan koko kesän, kunnes se syksyllä hylätään. Loppukesästä pesässä saattaa olla jopa 10 000 yksilöä!
Kokeile valepesää
Ampiaiset ovat reviiritietoisia, eivätkä rakenna pesäänsä ”toisten” pesän lähettyville. Jos haluat eroon ampiaisista pihapiirissäsi osta rautakaupasta valepesä tai tee sellainen itse. Puhalla ruskeaan paperipussiin ilmaa, ja ripusta se ullakolle. Ompele pesä harmaasta tai tummasta kankaasta. Voit myös virkata.
Keinoja on monia, mutta tärkeintä on, että valepesä muistuttaa muodoltaan ja ulkonäöltään oikeaa pesää.
Karkota tuoksuilla
Ampiaiset suuntaavat makeiden tuoksujen perään, joten voit kokeilla myös ripustaa koipalloja paikkoihin joista ampiaiset ovat kiinnostuneita. Kaada etikkaa pesäpaikoihin tai pyyhi astianpesuaineella. Voit kokeilla häätää ampiaisia myös laittamalla valkosipulin kynsiä sitruunanpaloihin.
Ampiaiset suuntaavat makeiden tuoksujen perässä. Kokeile: Sitruunaan pistettyjä valkosipulinkynsiä
Älä tuhoa pesää ellei ole aivan pakko
Ampiainen on hyötyhyönteinen, jonka pesää kannattaa suojella, ellei se ole vaarallisen lähellä asuintiloja tai kulkureittejä. Ampiaiset pyydystävät tuhohyönteisiä toukkien ravinnoksi keväällä ja kesällä.
Jos pesä on pakko hävittää, ryhdy heti toimeen kun näet kevään ensimmäiset ampiaiset - ne ovat hedelmöittyneitä kuningattaria, joista kaikki rakentavat uuden pesän. Mitä aiemmin tuhoat pesän, sen vähemmän ampiaisia on ehtinyt vielä syntyä. Hävitä pesä vain, jos se on todellinen uhka, ampiaiset ovat tärkeä osa ekosysteemiä.
Tuhoa pesä illalla tai yöllä, kun ampiaiset ovat palanneet päivän reissultaa. Suojaudu kunnolla: Teippaa hihan- ja lahkeensuut kiinni, käytä hyttyshattua. Vihainen ampiainen pistää, ja se voi olla kohtalokas alueesta tai allergiasta riippuen.
Leikkaa pesä irti suoraan paperipussiin ja polta se nuotiossa tai saunan kiukaassa. Voit myös ruiskuttaa torjunta-ainetta suuaukosta sisään ja sitten laittaa pesän muovipussiin. Solmi pussin suu kunnolla.
Maa-ampiaisen pesä hävitetään avaamalla se ja suihkuttamalla torjunta-ainetta, kaatamalla kiehuvaa vettä tai polttamalla se. Jos käytät torjunta-ainetta, kaada pesän päälle runsaasti hiekkaa ja anna olla pari päivää. Jos poltat pesän, pidä huoli ettei palo pääse leviämään maastoon ja että se tulee sammutettua kunnolla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää