Näitä miehiä Ranska etsii – "todennäköisesti aseistettuja ja vaarallisia"

Ranskassa poliisi on julkistanut kuvan kahdesta terrori-iskun epäillyistä. Eilisessä iskussa Charlie Hebdo -satiirilehteen kuoli 12. Yli kymmenen ihmisen on kerrottu haavoittuneen.

Nuorin kolmesta Pariisin terrori-iskun epäilyistä on antautunut poliisille. Asiasta kertoivat aiemmin lähteet uutistoimisto AFP:lle, mutta myös Ranskan syyttäjän tiedottaja vahvistaa asian.

Yhden tutkimuksia lähellä olevan lähteen mukaan 18-vuotias mies antautui poliisille puoliltaöin Suomen aikaa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt nimensä kiertävän sosiaalisessa mediassa.

Syyttäjän tiedottajan mukaan mies käveli poliisiasemalle Charleville-Mezieresissa, joka sijaitsee reilut 200 kilometriä Pariisista koilliseen.

Tiedottaja sanoi, että mies esitteli itsensä ja hänet laitettiin säilöön.

Iskusta epäillään kolmea miestä, joista kaksi muuta ovat noin kolmikymppiset veljekset. AFP:n lähteen mukaan toinen veljeksistä joutui vankilaan vuonna 2008, koska hän oli osallistunut jihadistiverkostoon, joka yritti lähettää taistelijoita Irakiin.

ABC-kanavan mukaan mies sai kuuden muun kanssa kolmen vuoden vankilatuomion terrorismista. Heitä kaikkia syytettiin noin kymmenen nuoren ranskalaismiehen lähettämisestä al-Qaida-johtaja Abu Musab al-Zarqawin joukkoihin Irakiin. Ranskalaisviranomaisten mukaan mies suunnitteli myös menevänsä kouluttautumaan Syyriaan vuonna 2005.

Poliisi julkaisi yöllä kuvat etsittävistä veljeksistä ja varoitti, että kaksikko on todennäköisesti aseistettu ja vaarallinen.

Lue myös:

    Uusimmat