Ääri-islamisti murhasi historianopettajan Ranskassa – 13-vuotias tyttö myönsi valehdelleensa oppitunnista, joka johti vihakampanjaan ja lopulta veritekoon

Verkossa levinnyt vihakampanja historianopettaja Samuel Patya vastaan johti ranskalaisen opettajan murhaan. Nyt kampanjan syntyyn vaikuttanut kouluikäinen tyttö myöntää levittäneensä valheita, kertoo BBC.

Ranskassa 13-vuotias koulutyttö on myöntänyt keksineensä tekaistuja väitteitä historianopettaja Samuel Patysta. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Paty joutui 18-vuotiaan ääri-islamistin murhaamaksi pariisilaisen lähiön kadulla viime vuoden lokakuussa.

Ennen traagisia tapahtumia Paty oli näyttänyt oppilailleen Charlie Hebdo -lehden profeetta Muhammedista tekemiä pilakuvia esimerkkeinä ilmaisunvapaudesta. Hyökkääjä sai itse surmansa poliisin luodeista pidätystilanteessa.

Poliisikuulusteluissa kävi ilmi, että 13-vuotias tyttö oli kertonut isälleen perättömiä väitteitä, joiden mukaan historianopettaja Samuel Paty olisi kehottanut muslimioppilaita poistumaan luokasta pilakuvien näyttämisen ajaksi.

Todellisuudessa Paty oli kuitenkin pyytänyt olemaan katsomatta kuvia, jos oppilaat itse näin halusivat.

Kuulusteluissa paljastui, ettei tyttö edes ollut läsnä Patyn tunnilla. Tytön isä otti väitteet kuitenkin todesta ja teki opettajasta rikosilmoituksen, sekä aloitti Patya vastaan vihakampanjan verkossa.

Kampanja sai näkyvyyttä ja johti lopulta historianopettajan murhaan.

Halusi miellyttää isäänsä

BBC:n mukaan tyttö on saanut syytteen herjauksesta, ja hänen isäänsä sekä kampanjaan osallistunutta islamistisaarnaajaa syytetään osallisuudesta murhaan.

The Guardianin mukaan tytön valehtelun syyksi epäillään perhesyitä. Tytön epäillään keksineen liioiteltu tarina, jotta hän olisi voinut miellyttää isäänsä.

Lue myös:

    Uusimmat