Naisleijonat ympäröi Pyeongchangin olympialaisten aikaan tavallista suurempi julkinen hulabaloo. Tiukkasävyistä keskustelua suomalaisen naiskiekon tilasta kävivät median välityksellä varsinkin päävalmentaja Pasi Mustonen ja hyökkääjä Venla Hovi.
Mustonen nosti eri tiedotusvälineissä esille muun muassa Naisleijonien vajavaisen pelikäsityksen ja miehiä heikomman laukaisutaidon. Hovi piti lausuntojen ajankohtaa olympialaisten ollessa kesken vääränä ja muotoili Jatkoajan haastattelussa näin:
– Meistähän tulee vain entistä tiiviimpi ryhmä tuollaisten puheiden jälkeen. Meillä on niin vahva porukka naisia kasassa, että meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan. Ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen. Olemme oma ryhmämme, ja muiden ei anneta vaikuttaa joukkueeseen.
Mustonen korostaa jälkeenpäin niin ikään, että joukkuetta ei horjuttanut turnauksen aikana mikään.
– Kaiken kaikkiaan iso asia on mun mielestä, että ryhmä oli henkisesti niin vahva. Sitä yritettiin torpedoida kaikista suunnista kaikin keinoin. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että ryhmä olisi henkisesti romahtanut, päävalmentaja kertoo MTV Sportille.
Naisleijonat voitti turnauksessa lopulta pronssia kukistamalla Venäjän urheilijat tiukan taistelun jälkeen 3–2. Mustonen listaa turnauksen pelillisiin kohokohtiin pronssiottelun erien alut (Suomi iski nopeasti maalin sekä ensimmäiseen että toiseen erään) ja Ruotsin murskaamisen puolivälierissä 7–2.

