Naisen tuskallisille kivuille löytyi ällöttävä syy – rintaimplantti kasvoi hometta

Floridalaisnainen koki elämänsä kenties ällöttävimmän ja hengenvaarallisimman yllätyksen, kun hänen toinen rintaimplanttinsa paljastui revenneen ja kasvavan täynnä hometta, kertoo Daily Mail.

Anne Ziegenhorn, 44, kärsi kummallisista oireista vuosia, ennen kuin lääkärit saivat selville, mistä ne oikeasti johtuivat. Nainen ehti käydä ainakin 23 lääkärin tutkittavana, kunnes viimein rintaimplanttispesialisti Susan Kolb vahvisti naisen omat epäilykset implanttien olevan kaiken takana.

Anne kävi mammografiassa useaan otteeseen vuosien aikana valitettuaan kipua oikeassa rinnassaan, mutta home ei tietenkään näkynyt kuvissa.

Naisen oireita olivat muun muassa yhteensä lähes 35 kilon painonnousu sekä muistin ja näkökyvyn heikkeneminen. Kahden lapsen äiti vaihtoi silikoniset implanttinsa suolaliuosimplantteihin vuonna 1998. Ensimmäiset oireet alkoivat jo tuolloin päänsärkyinä, minkä Anne tajusi vasta nyt johtuvan implanteista.

– En tiennyt ollenkaan, mistä implantit olivat tehty. Jos olisin tiennyt, en olisi mennyt leikattavaksi, Anne kertoi Daily Mailin haastattelussa.

Implantti kasvatti hometta 13 vuotta

Lääkärit uskovat, että home alkoi kasvamaan jo vuonna 2002 – siis noin 13 vuotta sitten! Nainen epäilee homeen olleen imetyksen kautta syy myös hänen nyt 12-vuotiaan poikansa sairastumiseen vakavaan munuaistulehdukseen vasta puolentoista vuoden iässä.

Kipujen lisäksi nainen kärsi muistivaikeuksista, näkökyvyn heikkenemisestä, väsymyksestä ja polttavasta tunteesta rinnoissaan. Hän sai myös mustelmia herkästi. Jopa puhuminen teki kipeää, jolloin nainen olikin pahimmillaan jopa kahdeksan kuukautta kokonaan puhumatta.

Lopulta syyskuussa 2013 Anne huomasi toisen rintansa valahtaneen. Naiselle oli varattu seuraava mammografia muutaman päivän päähän, jolloin hän mainitsi muutoksesta röntgenhoitajille. 

Kuvista kävikin tällöin ilmi, että toinen implantti oli puhjennut. Röntgenhoitajat kertoivat tuolloin raivostuneelle Annelle huomanneensa vuodon jo kaksi vuotta aiemmin, mutta eivät olleet tehneet asialle mitään.

Anne alkoi tehdä omaa tutkimusta selvittääkseen, mistä hänen oireensa johtuivat. Pian hän törmäsikin netissä videoon, joka kertoi toisesta naisesta, jonka puhjennut implantti oli alkanut kasvamaan hometta. Anne tunnisti itsensä ja oireensa tarinasta heti ja otti yhteyttä videolla näkyvään rintaimplanttispesialisti Kolbiin.

Anne kertoi Daily Mailille katuvansa nyt rintaimplanttien hankkimista. Puhjennut implantti aiheutti naiselle vakavan tulehduksen, eikä hän tule lääkärien mukaan koskaan toipuvansa epäonnekkaasta tapahtumasta kokonaan.


Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat