Mainos

Nainen sai potkut huivin käytöstä - kahdelle tuomio työsyrjinnästä

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi esimiestä sakkoihin jutussa, jossa työntekijä sai potkut uskonnollisen huivin takia.

Nainen oli palkattu kiireapulaiseksi Guessin Kampin-liikkeeseen. Hänen oli tarkoitus työskennellä pakkaustehtävissä kolme päivää.

Kun nainen saapui töihin joulukuussa 2011, työsuhde purettiin huivin vuoksi. Esimiesten mielestä huivin käyttö ei sopinut liikkeen brändiin.

Puhelimitse tehdyssä työhaastattelussa ei ollut puhetta huivista. Liikkeiden ohjeiden mukaan muidenkin kuin liikkeen Guess-merkkisten vaatteiden käyttäminen oli mahdollista, jos niissä ei näkynyt kilpailevaa tuotemerkkiä.

Nainen olisi itse ollut valmis käyttämään liikkeen talvihuivia, mutta tämä ei työnantajalle lopulta käynyt.

Oikeuden mukaan huivin käyttäminen pakkaus- tai myyjänkään tehtävissä ei olisi voinut haitata työtä millään tavalla. Sen mielestä esimiehet asettivat naisen uskonnon perusteella epäedulliseen asemaan ja syyllistyivät työsyrjintään.

Kumpikin esimies sai 20 päiväsakkoa, josta tulee maksettavaa heidän tuloillaan 620 ja 640 euroa.

Esimiehet kiistivät syyllisyytensä.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.