Nainen polttomurhasi ex-puolisonsa huoltajuusriidan takia – tuomio pysyi hovioikeudessa

Turun hovioikeus piti voimassa Ahvenanmaan käräjäoikeuden tuomion Eckerön polttomurhajutussa. Kolmekymppinen nainen tuomittiin ex-puolisonsa polttomurhasta elinkautiseen vankeuteen. Mukana teossa ollut nainen sai murhatuomion jo aiemmin käräjiltä.

32-vuotias Emmelie Christina Hellström oli valittanut käräjätuomiostaan hoviin. Hovioikeus ei kuitenkaan asiaa tarkasteltuaan nähnyt syitä tehdä muutoksia käräjäoikeuden tuomioon.

Hellströmin katsottiin syyllistyneen ex-puolisonsa murhaan, ja rangaistuksena siitä on elinkautinen vankeus.

Murhasta tuomittiin aiemmin käräjillä myös 38-vuotias Heidi Susanna Tiitta, joka oli ollut mukana henkirikoksessa. Tiitta ei ollut valittanut tuomiosta hoviin, joten hänen osaltaan tuomio sai lainvoiman jo aiemmin.

Myös Tiitan katsottiin käräjillä syyllistyneen murhaan, mutta hänelle ei määrätty elinkautista vankeusrangaistusta, vaan 11 vuoden määräaikainen vankeusrangaistus. Tuomio oli tavanomaista murhatuomiota keveämpi, koska Tiitta oli käräjäoikeuden mukaan edesauttanut rikoksen selvittämistä merkittävällä tavalla.

Julma teko

Tuomioon johtanut henkirikos oli poikkeuksellisen julma. Uhri surmattiin polttamalla. Rikos tapahtui tapaninpäivänä vuonna 2020 Eckerössä.

Uhri oli Hellströmin entinen puoliso, jonka kanssa Hellström oli ajautunut huoltajuuskiistaan. Mies oli saanut erossa pariskunnan yhteisen lapsen, eikä nainen hyväksynyt tätä.

Hellström oli yhdessä Tiitan kanssa mennyt miehen talolle, houkutellut miehen ikkunaan rikkomalla lasin kivellä ja tämän jälkeen heittänyt miehen päälle bensiiniä.

Naiset olivat sytyttäneet tulen ja paenneet paikalta.

Mies oli päässyt rakennuksesta ulos ja kieriskellyt ojassa liekit sammuttaakseen. Naapuri oli huomannut tilanteen ja soittanut hätäkeskukseen.

Palo ennätti kuitenkin aiheuttaa miehelle niin vakavat palovammat, että häntä ei saatu pelastettua sairaalassakaan.

Talo tuhoutui palossa kokonaan. Myös talon eteen pysäköity henkilöauto vaurioitui.

Käräjillä kävi ilmi, että naiset olivat harjoitelleet julmaa tekoa etukäteen ja kätkeneet jopa rikoksentekovälineitä miehen talon lähimaastoon. Teosta oli myös puhuttu etukäteen Facebookissa valeprofiilien turvin.

Lue myös:

    Uusimmat