Nainen poltti sanomalehtiä nojatuolin ja mattojen välissä – kolme eri paloa Ylivieskassa sytyttänyt kuusikymppinen sai ehdollista vankeutta

Kuusikymppinen nainen sai tänään käräjillä ehdollista vankeutta useiden tulipalojen sytyttämisestä Ylivieskassa. Palot hän sytytti vuonna 2015.

Toukokuussa 2015 nainen sytytti palon puurakenteisessa omakotitalossa, joka paloi lähes kauttaaltaan. Nainen oli terassilla asettanut sanomalehtiä mattojen ja nojatuolin väliin ja sytyttänyt lehdet palamaan.

Saman vuoden heinäkuussa nainen sytytti kaksi paloa kaupungin omistamissa taloissa. Toisessa tapauksessa asukas oli ollut nukkumassa, ja hänet vietiin sairaalaan.

Nainen oli mielentilatutkimuksen perusteella syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa.

Nainen sai vuoden ja kahdeksan kuukautta ehdollista tuhotyöstä, vahingonteosta, törkeästä vahingonteosta sekä vaaran aiheuttamisesta. Lisäksi hänelle määrättiin yhdyskuntapalvelua 90 tuntia.

Lue myös:

    Uusimmat