Nainen paljastaa, miksi uskottomuus oli parasta, mitä hänen parisuhteelleen saattoi tapahtua

Nainen kertoo New York Postissa, miksi hänen pettämisensä oli paras asia, joka hänen parisuhteelleen tapahtui.

Pettämistä voi ja pitää ehkäistä suhteessa. Katso yllä olevalta videolta miten!

Useimmissa parisuhteissa ajatellaan, että pettäminen on yksi pahimpia asioita, mitä suhteelle voi tapahtua. Eräs nainen kuitenkin kertoo, että hänen uskottomuutensa kääntyi lopulta eduksi ja pelasti hänet tylsältä tulevaisuudelta.

Carla Jonesin mukaan se, kun hänen ex-poikaystävänsä John sai hänet kiinni pettämisestä, oli "pahinta, mitä olisi voinut tapahtua, mutta, ironisesti, se oli myös parasta". Nainen kertoo, että hän pysytteli miehen kanssa, vaikka ei nähnyt heillä yhteistä tulevaisuutta, koska pelkäsi yksinäisyyttä.

– Olin ollut Johnin kanssa kolme vuotta, kun aloin tajuta, ettei hän ollut "se oikea". Ajan myötä suhteemme oli muuttanut muotoaan kämppäkavereiksi. Intohimoa tai halua ei ollut jäljellä. Yhteiset kiinnostuksen kohteemme olivat supistuneet TV-ohjelmiin ja noutoruokaan, Carla selittää New York Postissa.

Pariskunta riiteli jatkuvasti, ja Carla jo toivoi, että mies sanoisi saaneensa tarpeeksi ja haluaisi erota.

"Ensimmäiset kerrat, kun se tapahtui, olin humalassa"

Viiai vuotta kestäneen suhteen viimeisen kuuden kuukauden aikana asiat muuttuivat. Carla teki sen, mitä oli vannonut, ettei koskaan tekisi.

– Ensimmäiset kerrat, kun se tapahtui, olin humalassa. Alkoholi virtasi, ja kyse oli oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Ainakin niin sanoin itselleni. Aamulla vakuutin itselleni, ettei tuhma tanssiminen tai viesti tai flirttailu ollut pettämistä, hän selittää.

Lopulta poikkeuksista tuli kuitenkin säännöllisiä, ja Carla juhli jo joka ilta ilman poikaystäväänsä. Yhtenä iltana suudelma tutun kanssa johti pidemmälle.

Jäi kiinni

Carla jäi pettämisestä kiinni, kun uutinen levisi yhteisten tuttujen kautta. John odotti kotiovella, kun nainen tuli kotiin vieraista. Hän näki, kuinka miestä sattui.

John otti kotona ohjat käsiinsä, ensimmäistä kertaa heidän suhteessaan, ja ohjasi Carlan ovelle. Nainen voinut tehdä asialle mitään.

Carlan mukaan juuri tuo hetki opetti hänelle, ettei hän tarvinnut miestä. Hän pärjäisi sinkkunakin.

– Seuraavina kuukausina muutuin vahvasta vahvemmaksi. Tajusin, että en tarvitse miestä tukemaan minua. Olin tarpeeksi vahva omillani, hän selittää.

Korjattu 26.3. klo 8.43: Viimeistä kommenttia selkeytetty.

Lähteet: New York Post, Sun

Lue myös:

    Uusimmat