Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut ehdolliseen vankeuteen noin 50-vuotiaan naisen, joka kohteli lastaan kaltoin lähes koko tämän lapsuuden ja nuoruuden. Oikeuden mukaan nainen syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn. Lapsi on nyt täysi-ikäinen.
Käräjäoikeuden mukaan nainen on muun muassa lyönyt lastaan kasvoihin, tökkinyt tätä lapiolla selkään ja jahdannut lapiolla uhaten, pakottanut lapsen juoksemaan lumihangessa ilman kenkiä ja syömään oksennustaan sekä tukistanut, lyönyt ja nipistänyt tätä useita kertoja.
Nainen on lisäksi kohdellut lasta eriarvoisesti sisaruksiin nähden ja pakottanut toistuvasti tämän tekemään kohtuuttoman paljon ja liian raskaita ruumiillisia kotitöitä. Lapsi on jätetty vaille riittävää ruokaa, lepoa, hygieniaa ja vaatetusta. Nainen on nimitellyt lasta halventavasti, uhannut väkivallalla sekä muillakin tavoin kohdellut häntä alistavasti, vihamielisesti ja vähättelevästi.
Lapsi on syntynyt vuonna 2000. Käräjäoikeus katsoo rikoskokonaisuuden kestäneen vuodesta 2005 vuoteen 2015.
Lapselle maksettavaksi muhkeat korvaukset
Oikeus toteaa, että lapsi on kaltoinkohtelun ja pahoinpitelyn vuoksi kärsinyt vakavista psykiatrisista oireista, muun muassa vaikeasta masennuksesta. Lisäksi hänen nuoruusiän kehityksensä on hidastunut.
Käräjäoikeus käsitteli tapausta suljetuin ovin ja määräsi siihen liittyvät asiakirjat salaisiksi. Oikeus on kuitenkin tehnyt asiasta julkisen selosteen, joka julkistettiin keskiviikkona.
Nainen tuomittiin kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi oikeus määräsi hänet maksamaan lapselleen yhteensä 43 500 euron korvaukset.