Nainen katsoi kotisohvalla uutisia – vieras mies ampui ikkunan läpi

Nainen kertoi istuneensa sohvalla ja katsoneensa kymmenen uutisia, kun häntä ammuttiin. Kuvituskuva.Mediahub
Julkaistu 22.08.2025 13:35

MTV UUTISET – STT

Hovioikeus tuomitsi miehen murhan yrityksestä kahdeksan ja puolen vuoden vankeuteen.

Rovaniemen hovioikeus kovensi perjantaina rangaistusta jutussa, jossa mies ampui ventovierasta naista ikkunan läpi. Nainen sai vakavia vammoja, mutta selvisi hengissä.

Syytteissä oli kyse tapahtumista rivitaloyhtiössä Kajaanin Mertapolulla viime vuoden maaliskuussa. Ampujalla, tapahtuma-aikaan 34-vuotiaalla oululaismiehellä, oli ollut riitaa entisen puolisonsa uuden miehen kanssa. Uusi mies asui Mertapolun rivitalossa, samaten kuin uhriksi joutunut nainen.

Maaliskuisena iltana ampuja pyysi kaveriaan heittämään hänet Kajaaniin, koska hän ei itse humalansa vuoksi pystynyt ajamaan. Päästyään puolisonsa uuden miehen pihapiiriin ampuja hovioikeuden mukaan ampui ikkunan läpi neljä laukausta. Sen jälkeen hän pakeni paikalta.

Ampuja oli kuitenkin erehtynyt asunnosta, ja uhriksi joutui miehen naapuri.

"Vakaasti harkittu, törkeä teko"

Nainen kertoi istuneensa sohvalla ja katsoneensa kymmenen uutisia, kun häntä ammuttiin.

– Hän muistaa nähneensä vain kaksi aseen suuliekin välähdystä, ja ikkunan särkymisen sekä tuntenut kahden luodin osuvan häneen -- Luotien osuttua hän ei ollut pystynyt liikkumaan paikalta, vaan oli kallistunut sohvalle ja saanut kurkotettua puhelimen sohvapöydältä sekä onnistunut soittamaan hätäkeskukseen, Kainuun käräjäoikeuden vuosi sitten elokuussa antamassa tuomiossa kerrottiin.

Käräjäoikeus oli tuominnut ampujan tapon yrityksestä kuuden vuoden vankeuteen. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että kyseessä oli murhan yritys, ja korotti Rainer Rickhard Allan Lindgrenin, 36, rangaistuksen kahdeksaan ja puoleen vuoteen vankeutta.

Lindgren sanoi oikeudessa, ettei hänen ollut tarkoitus ampua ketään ja että tarkoituksena oli vain pelotella entisen puolison uutta miestä. Hovioikeus ei tätä uskonut.

Hovioikeuden mukaan teko oli vakaasti harkittu sekä kokonaisuutena arvioiden törkeä muun muassa siksi, että tilanne oli ollut uhrille täysin ennakoimaton eikä tällä ollut mitään mahdollisuutta puolustautua tai paeta.

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset