Tauno Laakso jäi työttömäksi 1990-luvun lamassa. Työttömyysputken sijaan hän perusti oman yrityksen. 15 000 markalla aloittanut firma paisui 10 miljoonan euron liikevaihtojätiksi. Lopulta irtisanottavasta tuli irtisanoja.

Kun Tauno Laakso istutettiin kesällä 1992 kuulemaan irtisanomisestaan, hänellä oli takanaan menestyksekäs ura. Englannissakin 1960-luvulla opiskellut insinööri oli edennyt myynti-insinööristä myynti- ja markkinointijohtajaksi ja tehnyt hommia Tamrockille ja Nokialle Ruotsissa, Sveitsissä ja Saksassa.
Viimeisin työpaikka oli vasta aloitteleva yritys, joka ei pärjännyt lamassa.
– Tein ympäripyöreitä päiviä ja nostin luottokortin rajaa maksaakseni omat työmatkani, Laakso kertoo.
Kenkää tuli siitä huolimatta.
– Se oli sen ajan realismia ja ymmärrettävää siinä taloudellisessa tilanteessa. Ainahan voi olla katkera, mutta ei se minua lamaannuttanut, Laakso sanoo.

Vaimo kannusti eläkkeelle
Laakso ei jäänyt kauaksi aikaa märehtimään kurjuuttaan. Koska insinöörin oli tuohon aikaan turha haaveilla oman alan töistä, hän päätti ottaa riskin ja työllistää itse itsensä.
Vain muutama kuukausi potkujen jälkeen mies sijoitti omaan tietokoneen osia maahantuovaan yritykseen 15 000 markkaa – luvattuaan ensin kotona, ettei polttaisi saavutettuja varoja.



