Jokaisessa suhteessa on ylä- ja alamäkiä, mutta näillä ohjeilla yhteiseloon tulee enemmän ruusunlehtiä ja vähemmän piikkejä. Tärkeintä on ottaa puoliso huomioon säännöllisesti sekä muistaa, ettei yksikään parisuhde ole ihan täydellinen.
1. Ei ole olemassa täydellistä avioliittoa, on vain täydellisiä hetkiä
Vaikka oma puoliso olisikin sielunkumppani, suhde ei silti välttämättä ole helppo. Kun kaksi ihmistä asuu yhdessä, ärsyttäviä ja turhauttavia tilanteita tulee varmasti eteen. Hyvän suhteen tavoittelemisessa paras keino on odottaa epätäydellisyyttä ja harjoitella kärsivällisyyttä sekä antaa ymmärrystä. Tämä vaatii varmasti kovaa työtä, mutta lopputulos on sen arvoista.
2. Yllätä puolisosi säännöllisesti
Osta liput nyrkkeilymatsiin tai konserttiin, ja yllätä puolisosi iloisesti. Vie hänet paikanpäälle ilman että paljastat, mihin olette menossa. Kun kumppanisi huomaa, että olet ostanut liput vaikkapa juuri siihen konserttiin, josta hän pitäisi erittäin paljon, hän varmasti liikuttuu. Suhteen alkuvaiheessa yllätykset ovat varmasti itsestään selvempiä, mutta muista hemmotella puolisoasi vielä vuosikymmenienkin jälkeen.
3. Anna toiselle tilaa
Yhdessä vietetty laatuaika on todella tärkeää, mutta parin on voitava tehdä myös yksin haluamiaan asioita. Jos kumppanisi haluaisi lähteä vaateostoksille tai kalaan, eikä sinua kiinnosta lähteä mukaan, rohkaise häntä ottamaan aikaa itselleen. Omaa aikaa kannattaa myös yrittää järjestää etukäteen kalenterista.
4. Muista halailla usein
Kun rakkaus ottaa ensimetrejään, parit eivät meinaa pysyä millään irti toisistaan. Kun suhteelle kertyy vuosia, halaileminen ja hyväileminen vähenevät tai loppuvat kokonaan. Jos kumppanisi istuu sohvalla katsomassa televisiota, mene hänen lähelleen ja rutista häntä kunnolla.
5. Vie hänelle aamiaista sänkyyn
Milloin viimeksi veit puolisollesi aamiaista sänkyyn? Et koskaan? Herää hieman aikaisemmin kuin puolisosi, ja tee kumppanillesi hänen suosikkiaamiaistaan. Tähän et tarvitse mitään tiettyä syytä, vaan aamiaista voi tarjoilla ihan tavallisena arkiaamunakin.
6. Hankkikaa yhteinen harrastus
Yrittäkää löytää jotakin sellaista tekemistä, mistä molemmat pitävät ja mitä voitte tehdä yhdessä. Se voi olla huonekalujen kunnostusta, tanssimista, marjastusta tai vaikkapa pienoismallien rakentamista. Pääasia on, että molemmat pitävät siitä. Näin saatte suhteestanne vahvemman ja voitte pitää yhdessä hauskaa.
7. Pyydä anteeksi tarpeen vaatiessa
Jos teet virheen, muista pyytää anteeksi. Monet taistelevat kyseisen sanan kanssa, vaikka he tietäisivät, että heidän pitää sanoa se. Ihminen, joka pystyy pyytämään anteeksi, on vahva. Sano se heti ja tarkoita sitä, älä odottele, että saat kerättyä tarpeeksi rohkeutta. Kun parit riitelevät, liian usein siitä seuraa pitkä jännite ja hiljaisuus, joka vain tekee tilanteesta huonomman.
8. Hillitse suuttumustasi
Kun ihminen suuttuu, suusta lentää usein loukkaavia sanoja, joita ei edes tarkoita. Kun sanoo toiselle pahasti, on liian myöhäistä ottaa sanojaan takaisin, vahinko on jo tapahtunut. Etenkään avioerosta ei pitäisi missään nimessä mainita riidan yhteydessä. Jos sinun täytyy mennä viilentymään toiseen huoneeseen, tee se, mutta älä anna suuttumuksen pilata parisuhdettasi.
Lähteet: www.msnbc.msn.com ja www.kissmegoodnight.com
Uusimmat
-
07:43
Miksi tämä hittiruoka katosi kokonaan kouluruokalistoilta?
-
07:26
Mikko Rantanen liekeissä heti avausottelussa – hattutemppu!
-
07:15
Hollywood-tähti Eva Longoria ihastuttaa 6-vuotiaan poikansa kanssa: "Niin söpö"
-
06:48
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Kaksi miljoonaa sähköttä Floridassa – tämä nyt tiedetään
-
06:46
Suomalaisekomeetta seurasi vierestä Patrik Laineen huimaa näytöstä
-
06:45
Syysmyräkkä saanut tiet tulvimaan pääkaupunkiseudun kehäteillä
-
06:40
Juhon, 33, lihaserottuvuus tekee vaikutuksen – manifestoi harvinaista todeksi: "Onhan tämä ihan älyttömän iso juttu"
-
06:35
Heidi keksi 18 vuotta sitten keittiön säilytysniksin, joka ihastuttaa edelleen
-
06:24
Tänään liputetaan Aleksis Kiven kunniaksi
-
06:21
Jesse Puljujärven Pittsburghille rökäletappio – suomalainen ahkerana
-
06:19
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään
-
06:15
Puita kaatunut Karjalan radalle – MTV seuraa syysmyrskyä
-
06:08
MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä
-
06:02
Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä
-
05:46
Trump ei halua väitellä Harrisin kanssa toistamiseen
-
05:45
Petteri Rimpinen, 18, teki jotain uskomatonta SM-liigassa – tästä ei enää paljoa koppi parane!
-
05:38
Israel sanoo tappaneensa Hizbollahiin kuuluneen miehen ilmaiskussa – MTV seuraa
-
05:28
Sosiaalityöntekijät kauhistuivat hallituksen suunnitelmista: "Työantajalle annetaan vapaat kädet"
-
05:14
Mies peri veljeltään lähes 40 vuotta vanhaa velkaa – sai 200 000 markan sijaan roimat sakot
-
05:04
"Vuosisadan myrsky" iskenyt Floridaan: MTV seuraa
-
Lataa lisää