Näin poliisi valvoi oopperan koronatoimia, "lohkoajattelu" sai kiitosta – "Se ei ole ratkaisevaa, onko täällä joku naru jossain"

Poliisi valvoi Kansallisoopperan"kohuttuja"avajaisia – näin järjestelyt toimivat virkavallan näkökulmasta 2:52
Poliisi valvoi Kansallisoopperan avajaisia – näin järjestelyt toimivat virkavallan näkökulmasta

Poliisi valvoi perjantaina Kansallisoopperan kauden ensimmäistä ensi-iltaa.

Kansallisooppera aloitti perjantaina näytökset yhdeksän kuukauden tauon jälkeen. Kauden ensimmäistä ensi-iltaa oli seuraamassa noin 300 katsojaa noin 1300-paikkaisessa katsomossa.

Paikalla oli myös poliisi, joka valvoi aluehallintoviraston määräysten toteutumista.

– Tulin vain varmistamaan, että asiat lähtevät liikkeelle, niin kuin yhdessä sovittu eilen ja tänään oopperan turvajohdon kanssa, kertoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.

Aluehallinto edellytti torstaina tehdyn ennakkotarkastuksen jälkeen Kansallisoopperalta joitain muutoksia, kuten narikan sulkemista jonojen välttämiseksi. 

Tämän jälkeen järjestelyt todettiin määräysten mukaisiksi.

– Keskeistä tässä oli, että Kansallisooppera oli saanut määräyksessä edellytetyt lohkomisjärjestelyt toteutettua. Tämä oli oikein hyvä ratkaisu ja luotimme toki, että näin suuri toimija toimiikin, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Vielä viikko sitten Kansallisooppera kertoi, että aluehallintoviraston vaatimien katsomolohkojen toteuttaminen on käytännössä mahdotonta mutta siitä huolimatta näytökset aiotaan järjestää.

Poliisi tuli paikalle oma-aloitteisesti

Porolan mukaan poliisi saapui paikalle oma-aloitteisesti sen jälkeen, kun Kansallisooppera oli kertonut julkisuudessa aikovansa järjestää näytökset määräyksistä riippumatta.

– Poliisille kuuluu yleisötapahtumien valvonta, eli sikäli tämä on tuttua.

Porolan mukaan poliisi ei tule jatkossa nykyistä aktiivisemmin kiertämään yleisötapahtumia tarkistaen, noudatetaanko niissä koronarajoituksia.

– Näyttää siltä, että siihen ei mitään tarvetta ole. Pyynnöstä tai yleisöilmoitusten perusteella näihin kiinnitetään huomiota. Mitään trendiä ei ole, että turvattomuus olisi näissä tapahtumissa lisääntynyt.

Porola tarkisti sekä katsomon että muiden tilojen määräystenmukaisuuden.

– Suunnitelman mukainen vaikutelma tuli, ja lohkoajattelua on pystytty toteuttamaan vaikka karsinoita ei ole erikseen merkitty.

Porolan mukaan on epätodennäköistä, että poliisi olisi joutunut puuttumaan näytökseen, vaikka aluehallintovirasto ei olisikaan etukäteen todennut järjestelyjä määräysten mukaisiksi.

– Todennäköisesti olisi sitten löydetty ratkaisu, jossa todetaan että avin päätöksen henki täältä löytyy vaikka ihan kirjainta (kirjaimellisesti) ei olisi toteutettukaan. Nyt ei olla lähelläkään sitä rajaa, jossa ihmisiä jouduttaisiin esimerkiksi poistamaan paikalta.

– Se ei ole ratkaisevaa, onko täällä joku naru jossain, vaan se, että lohkoajattelu pystytään toteuttamaan. Ja täällä se on toteutettu henkilökunnan voimin. 

Lue myös:

    Uusimmat