Näin paljon rahaa keskivertotalossa asuva ilmalämpöpumpun käyttäjä voi säästää – "Ei mikään ihme, jos jonoja on ruvennut syntymään"
Ilmalämpöpumppuja ostetaan nyt pääasiassa säästämään sähköä. Menossa on buumi, jota alalla ei ole ennen nähty.
– Ilmalämpöpumpuissa on aika kova meno tällä hetkellä. Pumppuja asennetaan sellainen 700 kappaletta päivässä ja 150 000 vuodessa, kertoo MTV:n Uutisaamussa vieraillut Suomen lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.
Kysyntä näkyy toimitusajoissa. Vaikka pumppuja onkin saatu paremmin, se tarvitsee myös asennuksen ja myynnin.
– Puhutaan toimitusjonoista. Se riippuu paikkakunnasta ja tuurista. Pumpun saattaa saada kuukauden sisällä, mutta odottamaan voi joutua kolmekin kuukautta.
Ilmalämpöpumput ostetaan pääasiassa säästämään lämmityksessä sähköä tai energiaa.
– Kesä on sitten toinen juttu. Silloin sitä tarvitaan jäähdytykseen. Suurin buumi on lämmityskaudella. Sähkön ja energian säästöön niitä pumppuja nyt ostetaan, kertoo myös Uutisaamussa vieraillut toimitusjohtaja Ari Järvi Energiatalo Järvi -yrityksestä.
Katso koko keskustelu yllä olevalta videolta!
Selvä säästö
Ilmalämpöpumppu kiinnostaa, koska tämän hetken sähkönhinnalla se maksaa itsensä nopeasti takaisin.
– Tyypillinen suomalainen 150-neliöinen koti sähkölämmityksellä kuluttaa 20 000 kilowattituntia. Jos siitä saa 5000 kilowattituntia pois, se on 30 sentin sähkönhinnalla 1500 euroa vuodessa, Jussi Hirvonen konkretisoi.
– Pumput maksavat parin tonnin paikkeilla, joten ei ole mikään ihme, jos sinne on jonoja ruvennut syntymään, hän lisää.
– Energiansäästö on yksi iso osuus koko asiassa, mutta tietenkin myös asumismukavuus. Lämmityskauteen saa näin hyvin apua ja kesäkauteen taas jäähdytyksen. Pumppu on ympärivuotinen hankinta, mutta energiansäästö on nyt tietysti se ykkösjuttu, Ari Järvi sanoo.
Jäähdytyksen energiankulutus on Hirvosen ja Järven mukaan marginaalinen verrattuna lämmityksessä saavutettuun säästöön.
Pumppuja myös kerrostaloissa
Kerrostaloissa lämmitys tulee taloyhtiön puolesta, mutta pumppuja on asennettu niihinkin kiihtyvään tahtiin.
– Meillä on paljon tosi lämpimiä asuntoja, lähes asuinkelvottomia. Niihin laitetaan tällä hetkellä noin 15 000 ilmalämpöpumppua jäähdytystarkoituksiin, Jussi Hirvonen kertoo.
Parvekkeelle asennetaan ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö ja sisälle asuntoon oma yksikkönsä. Tähän tarvitaan aina taloyhtiön lupa.
Yleensä se heltiää.
– Se on enemmänkin poikkeus, jos ei saa lupaa. Se on tätä päivää, ja asunnot ovat hyvin kuumia, joten tässä on myös terveydellinen aspekti, Järvi sanoo.
Minne ilmalämpöpumpun saa asentaa? Juttu jatkuu videon alla.
Maalämpöpumppu ottaa energiaa maasta
Markkinoille on rynninyt myös maalämpöpumppu. Se ottaa maasta energiaa. 150 metrin syvyydestä löytyy talvellakin 5–8 asteen lämpö.
– Yli puolet uusista taloista valitsee maalämpöpumpun tällä hetkellä. Se on yleinen pientaloissa ja yleistyy koko ajan kerrostaloissa, toiminnanjohtaja Hirvonen kertoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää