Mainos

Näin lihavuusleikkaus vaikuttaa raskausriskeihin

7:20

Lihavuus ja varsinkin vakava lihavuus aiheuttavat monenlaisia riskejä raskauden aikana. Osa näistä riskeistä pienenisi lihavuusleikkauksen avulla, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella leikkauksen läpikäyneiden raskauksissa saattaa olla tavallista enemmän muita ongelmia.

Yllä olevalla videolla lihavuustutkija kertoo, miksi lihava ei laihdu syyllistämällä ja miksi "liiku enemmän ja syö vähemmän" on tyhmä ohje.

Tieteellisessä American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä julkaistu tutkimus perustuu 2,8 miljoonan naisen terveystietoihin. Naisista 8 400 oli ollut lihavuusleikkauksessa.

Analyysin perusteella lihavuusleikkauksen läpikäyneillä naisilla oli vähemmän raskausdiabetesta, verenpaineongelmia, raskaudenjälkeistä verenvuotoa ja keisarileikkauksia kuin saman verran ennen raskautta painaneilla naisilla, jotka eivät olleet käyneet lihavuusleikkauksessa. Heidän vauvansa olivat myös tavallista harvemmin suurikokoisia raskauden kestoon nähden.

Näistä monista hyödyistä huolimatta samaan aikaan lapsen pienikokoisuus, raskauden aikaiset kasvunhidastumat ja ennenaikaiset synnytykset olivat yleisempiä lihavuusleikatuilla.

Lihavuusleikkaus ei vaikuttanut raskausmyrkytyksen eli pre-eklampsian, kohtukuolemien, synnynnäisten epämuodostumien tai vastasyntyneiden kuolemien todennäköisyyteen.

Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa sairaalloisen lihaville potilaille, joiden lihavuus on jatkunut vähintään viisi vuotta ja joiden painoindeksi on yli 40. Tämä tarkoittaa 170-senttimetriselle henkilölle vähintään 116 kilon painoa ja 180-senttiselle yli 130 kiloa.

Vaikeahoitoista diabetesta tai useita lihavuuteen liittyviä sairauksia potevia leikataan kuitenkin jo, kun painoindeksi ylittää 35.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.