Näin innokkaasti suomalaiset ovat äänestäneet

MTV.fi seuraa tiiviisti eurovaalien äänestysvilkkautta. Asiantuntijat ovat arvioineet, että kesäinen sää voi jättää monet epävarman äänestäjät kotiin.

Esimerkiksi Helsingin Lauttasaaressa äänestysprosentti voi kuitenkin nousta jopa yli 50:n, veikkaa vaalitoimikunnan puheenjohtaja. Hänen mukaansa äänestäjiä on riittänyt tasaisena virtana aamusta asti.

Puheenjohtaja huomauttaa kuitenkin, että Lauttasaaressa on monta äänestysaluetta ja hänen alueensa on yksi vilkkaimmista. Myös ennakkoon äänestäneiden osuus oli siellä maan keskiarvoa suurempi, 20 prosenttia.

Myös Tampereen Amurissa on äänestetty vilkkaasti. Kello 14:ään mennessä yli 37 prosenttia alueen äänioikeutetuista oli käynyt uurnilla. Vaalilautakunnan puheenjohtaja povaa myös, että alueen lopullinen äänestysprosentti voi olla yli 50. 

Hän uskoo, että ihmiset tulevat maalta kaupunkiin katsomaan jääkiekkofinaalia ja käyvät samalla äänestämässä.

Amuri on jaettu kahteen äänestysalueeseen, ja niissä on yhteensä noin 5000 äänioikeutettua. Amurissa äänestettiin vilkkaasti myös ennakkoon. Äänestysprosentti oli 26,8, kun koko maassa ennakkoon äänesti 17,1 prosenttia.  

Sateinen aamu piti äänestäjät kotona Oulun Karjasillalla, eikä into paljon kasvanut iltapäivälläkään. Kello 15 mennessä äänestämässä oli käynyt vain noin 15 prosenttia alueen äänioikeutetuista, vaikka sää on kirkastunut.

Vaalitoimikunnan puheenjohtaja uskoo kuitenkin, että lähelle 50 prosenttia päästään vielä Karjasillallakin. Äänestäjiä on hänen mukaansa tullut koko ajan pikkuhiljaa enemmän uurnille. 

Lue myös:

    Uusimmat