Jatkuva väsymys voi olla merkki sairaudesta ja esimerkiksi kroonisesta stressistä. Elämäntavat ovat kuitenkin yksi tärkeimpiä keinoja huolehtia hyvästä jaksamisesta. Kokosimme yhteen keinot, joiden avulla ylläpidät energisoivaa elämäntapaa.
Elämäntavat ovat energisen elämän a ja o. Jos kärsit jatkuvasta väsymyksestä, kokeile ensin laittaa tapasi kuntoon, mutta ota yhteyttä lääkäriin, mikäli ne eivät auta.
Roiski vettä kasvoillesi tai mene suihkuun, jos olet väsynyt
Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tämä voi auttaa väsymyksen tunteeseen keskellä päivää.
Syö aamiainen
Vaikka et olisikaan nälkäinen, syö silti pieni aamiainen. Tutkimusten mukaan aamiaisen nauttivat ihmiset voivat paremmin niin fyysisesti kuin henkisestikin päivän aikana. Cardiffin yliopiston tutkijat havaitsivat, että säännöllinen aamiainen vähentää muun muassa stressiä.
Katso vinkkejä hyvään aamiaiseen Makuja-osion Hyvä aamu -sivustolta.
Syö 3–4 tunnin välein
Näin verensokerisi pysyy tasaisena pitkin päivää, etkä kärsi esimerkiksi iltapäiväväsymyksestä.
Nauti runsaasti kuituja
Kuidut pitävät paitsi vatsan tyytyväisenä, myös verensokerin tasaisena.
Älä unohda vettä!
Nauttimalla vettä riittävästi pysyt virkeämpänä. Älä kuitenkaan lipitä sitä liikaa – litra päivässä riittää.


