Näin autoilijoita halutaan sakottaa: Vilkun unohtaminen yhtä kallista kuin 10 km/h:n ylinopeus

Tieliikennelain uudistus on tuomassa muutoksia myös sakotuskäytäntöihin. Uudistuksen myötä rikesakosta luovuttaisiin ja sen tilalle tuotaisiin liikennevirhemaksu.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen uudesta tieliikennelaista 23. marraskuuta 2017. Siinä ehdotetaan muun muassa nykyisen rikesakon korvaamista kiinteällä liikennevirhemaksulla, joka määrättäisiin ajoneuvojen omistajalle tai haltijalle. Sen piirissä olisivat myös jalankulkijat ja pyöräilijät.

20–200 euron välille asettuvan virhemaksun suuruus määräytyisi teon moitittavuuden mukaan. Pienin 20 euron virhemaksu lätkäistäisiin muun muassa punaisia päin kävelevälle jalankulkijalle. Esityksessä ehdotetaan, että mikäli liikennerikkomus on vähäinen, siitä voidaan virhemaksun määräämisen sijaan antaa suullinen tai kirjallinen huomautus.

Alla esimerkkejä ehdotukseen sisältyvistä liikennevirhemaksuista.

Ylinopeus enintään 60 km/h:n rajoitusalueella

70 euroa, mikäli ylinopeutta 1–5 km/h
100 euroa, mikäli ylinopeutta 5–10 km/h
170 euroa, mikäli ylinopeutta 10–15 km/h
200 euroa, mikäli ylinopeutta 15–20 km/h

Ylinopeus yli 60 km/h:n rajoitusalueella

50 euroa, mikäli ylinopeutta 1–5 km/h
70 euroa, mikäli ylinopeutta 5–10 km/h
140 euroa, mikäli ylinopeutta 10–15 km/h
170 euroa, mikäli ylinopeutta 15–20 km/h

Kovemmissa ylinopeuksissa mentäisiin päiväsakoille. Mopoilijalle puolestaan voidaan määrätä suurimman sallitun nopeuden ylityksestä enintään 15 kilometrillä tunnissa 100 euron liikennevirhemaksu.

Muita rikkeitä

20 euron virhemaksu voidaan määrätä jalankulkijalle, joka kävelee päin punaisia, kävelee moottoritien reunassa tai ei noudata liikenteenohjaajan käskyä.

40 euroa rapsahtaa mopoilijalle, joka ajaa moottoritiellä, punaisia päin polkupyöräilevälle tai tarpeetonta ajoa koskevaa kieltoa rikkovalle mopoilijalle.

70 euron virhemaksu voi odottaa päin punaisia ajavaa tai suuntavilkun unohtanutta mopoilijaa sekä auton kyydissä ilman turvavyötä olevia.

100 euron virhemaksu on luvassa autoilijalle, joka ajaa punaisia päin, ei käytä vilkkua, ei noudata liikennemerkkiä, puhuu puhelimeen ilman handsfreetä tai ohittaa väärältä puolelta.

Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö

***

Miksi poliisi paljastaa valvontapaikat etukäteen? 7:08

Lue myös:

    Uusimmat