Suomen kehitysyhteistyöhön myöntämä rahamäärä oli viime vuonna 935 miljoonaa euroa. Summa jäi 0,41 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Suomi käytti kehitysapuun viime vuonna kokonaisuudessaan 935 miljoonaa, kertoo ulkomimisteriö tiedotteessaan. Pudotusta edellisvuodesta on 21 miljoonaa euroa.
Suomen menojen määrä ja bruttokansantulo-osuus laskivat, koska käytössä oli aiempaa vähemmän määrärahoja. Se oli viime vuonna 0,41 prosenttia elä 0,03 prosenttiyksikköä vähemman kuin 2016.
Bruttokansantulo-osuudella mitaten Suomi oli kehitysavussa EU-maista yhdeksänneksi suurin.
Humanitaarinen apu 94 miljoonaa
Suomen kehitysyhteistyörahoituksesta merkittävä osa kulki EU:n ja muiden monenkeskisten järjestöjen kuten YK:n ja Maailmanpankkiryhmän kautta.
Esimerkiksi EU:n kehitysyhteistyöbudjetista Suomen osuus oli 130 miljoonaa euroa ja Euroopan kehitysrahastossa 60 miljoonaa euroa.
Humanitaariseen apuun kohdennettiin vuonna 2017 yhteensä 94 miljoonaa euroa, josta kahdenvälistä apua oli 39 miljoonaa euroa.
Kahdenvälisistä kumppanimaista suurimmat olivat: Afganistan (18 miljoonaa euroa), Nepal (17 miljoonaa), Etiopia (17 miljoonaa) ja Mosambik (14 miljoonaa).
Pakolaisiin meni vähemmän rahaa
Myös pakolaisten vastaanoton kehitysyhteistyöksi laskettavat kulut laskivat: vuonna 2017 ne olivat 69 miljoonaa euroa, mikä merkitsi 49 miljoonan euron ja 42 prosentin laskua edellisvuoteen verrattuna.
