Myyräksi uutuusohjelmassa paljastunut Tuija on ammatiltaan psykologi. Tuija kertoo MTV Uutisten haastattelussa, kuinka hänen ammatistaan oli hyötyä ohjelman tekemisessä.
Psykologina työskentelevä Tuija kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että Myyrä-ohjelman kilpailujen sabotointi muilta kilpailijoilta salaa oli haastavaa, sillä hän ei saanut missään olosuhteissa jäädä rysän päältä kiinni. Yhdessä asiassa hän uskoo ammatistaan olleen erityistä hyötyä hankalan roolin toteuttamisessa.
LUE MYÖS: Kuka heistä on myyrä? Näin finalistit ovat mokailleet pelissä
– Enimmäkseen tästä ammatista on ollut varmaan hyötyä siinä, että on pystynyt pitämään itsensä kasassa eli psyykkeen hallinnassa, Tuija toteaa.
”Tiedän vähän jotain siitä, kuinka ihmisten havaintokyky toimii”
Lisäksi Tuija kertoo kiinnittäneensä ammattinsa ansiosta kilpailun aikana huomiota siihen, että kaoottisissa tilanteissa hän voi luottaa siihen, etteivät kilpailijat tarkkaile hänen tekemisiään yhtä tarkasti kuin tavallisesti.
– Tiedän vähän jotain siitä, kuinka ihmisten havaintokyky toimii. Sitä pystyin ehkä jollain tapaa käyttämään hyväkseni, Tuija kertoo.