Mainos

Myös Japanissa annettiin väärä ohjushälytys – ihmisiä kehotettiin hakeutumaan suojaan

Japanin yleisradioyhtiö on tehnyt väärän ohjushälytyksen. 

Japanin yleisradioyhtiö NHK kertoi tänään, että Pohjois-Korea olisi laukaissut ballistisen ohjuksen. NHK kuitenkin teki korjauksen muutaman minuutin sisällä ja kertoi, että kyseessä on väärä hälytys.

Ilmoitus tuli NHK:n puhelinsovelluksessa. Siinä kerrottiin: "NHK:n uutishälytys: Pohjois-Korea on ilmeisesti laukaissut ohjuksen. Hallituksen J-hälytys: Ihmisten hakeuduttava suojaan maan alle tai rakennukseen."

J-hälytys on Japanissa toimiva hallituksen varoitusjärjestelmä, jolla on tarkoitus nopeasti hälyttää vaarasta. 

Myöhemmin NHK pyysi anteeksi hälytystä ja sanoi, että kyseessä ei ollut oikea J-hälytys. 

Lauantaina samanlainen väärä hälytys tehtiin Yhdysvaltoihin kuuluvilla Havaijin saarilla. Tuo hälytys aiheutti paniikkia. 

Havaijilla ihmisten puhelimiin saaman viestin mukaan ihmisiä kehotettiin hakeutumaan välittömästi suojaan sekä kerrottiin, ettei kyseessä ole harjoitus. Myöhemmin kerrottiin, että vaaraa ei ole ja että hälytys oli virheellinen. 


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.