Muutos tyrmääväksi blondiksi! Kylie Jenner käänsi katseita seksikkäässä korsettiasussa

Kylie Jenner on nykyään platinablondi.

Kardashianien klaanin nuorimmainen ei pelkää erottua. Kylie Jenner vaihtoi radikaalisti tukkatyyliään.

Platinanvaaleaksi hiuksensa värjännyt Kylie astui tiistaina ulos New Yorkin kaduille blondia tukkaansa heilautellen ja varsin tyköistuvaan punaiseen asuun pukeutuneena.

Nainen dokumentoi hiustenvärjäysprosessinsa Snapchattiin sunnuntaina.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

19-vuotias Jenner illallisti Nobu-ravintolassa, mistä hän suuntasi Kayne Westin konserttiin.

Päällään naisella oli punainen korsettitoppi, jonka hän oli yhdistänyt syvän punaiseen minimekkoon, joka korosti hänen pitkiä jalkojaan.

Seurana naisella oli hänen siskonsa Kendall Jenner sekä ystävä Kaily Baldwin.

Kylie on kokeillut aiemminkin erilaisia hiustyylejä, vaikkakaan hän ei ole rasittanut hiuksiaan värjäämällä niitä, vaan on tukeutunut pääasiassa erilaisiin peruukkeihin.

Naisen päässä on aiemmin nähty kaikenlaisia ratkaisuita aina polkkatukasta hulmuaviin kutreihin, jotka ovat voineet olla esimerkiksi turkoosit tai liukuvärjätysti kaikissa sateenkaaren väreissä.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Kylien oma väri on tumma.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Kylie Jenner on tullut tunnetuksi Kardashianit televisio-ohjelmasta. Ohjelmassa on seurattu myös perheen isän sukupuolenkorjausprosessia Brucesta Caitlyniksi.

Kim Kardashian valitsee Brucen vanhoja vaatteita äidilleen muistoksi 1:38

Kardashianit AVAlla

Lue myös:

    Uusimmat