Muusikko Ville Pusa vetäytyi julkisuudesta lähes 20 vuotta sitten – palaa nyt valokeilaan: "Tätä salaisuutta on varjeltu"
2000-luvun vaihteessa tähteyteen noussut laulaja Ville Pusa julkaisi ensimmäisen suomenkielisen kappaleensa.
Laulajatähti Ville Pusan, 49, ura oli kuumimmillaan 2000-luvun vaihteessa. Artisti teki tuolloin kolme albumia ja voitti myös Emma-palkinnon. Ruotsinkielisestä musiikista tunnettu mies on vaihtanut nyt kielen suomeksi ja rakentaa uutta uraa.
Tänään hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen Kiinteä maa -nimisen soolokappaleen.
– Tuntuu, kun uralla aukeaisi uusi sivu. Olen todella onnellinen ja tyytyväinen, Pusa kertoo yllä olevalla videolla.
Mies on ollut poissa julkisuudesta suurelta yleisöltä lähes 20 vuoden ajan. Hän on kuitenkin jatkanut musiikin tekemistä kaikki nämä vuodet toisille artisteille. Syy uran loppumiselle oli liian kapeakatseinen musiikkiala.
– Kyllästyin koko tähän musiikkibisnekseen. Vierastin sitä, että kaikki olivat keskittyneitä erilaisiin asioihin mitä itse ajoin.
– Minun mielestäni musiikin pitäisi olla mahdollisimman laajaa, eri genrejä, erilaisia artisteja ja bändejä. Ja jos joku laulaa englannin tai ruotsin kielellä, niin sen pitäisi saada siihen mahdollisuus. Tuntuu, että koko ajan mennään vaan ahtaampaan ajattelumaailmaan, Pusa kertoo.
Videolla kuulet näytteen Pusan uudesta kappaleesta. Katso koko haastattelu artikkelin yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää