Muusikko Pyhimys osaa tehdä musiikin lisäksi myös rahaa – yhtiön liikevaihto kasvoi roimasti

Pyhimys julkaisi juhannuksen alla uutta musiikkia – räppäri kertoo MTV:n erikoishaastattelussa kappaleen hauskan syntytarinan 13:38
Pyhimys julkaisi juhannuksen alla uutta musiikkia – räppäri kertoo MTV:n erikoishaastattelussa kappaleen hauskan syntytarinan

Rap-artisti Pyhimyksen eli Mikko Kuoppalan yrityksen Yellowmicin tilipäätös kertoo, että bisnekset luistavat erinomaisesti.

Muusikko Mikko Kuoppalan yhtiön liikevaihto lähes kaksinkertaistui viime vuonna edellisestä vuodesta. Yrityksen liikevaihto oli 676 000 euroa, missä kasvua oli 309 000 euroa. Aikaisempina vuosina yrityksen liikevaihto on asettunut 250 000-370 000 euron haarukkaan, joten viime vuosi oli poikkeuksellisen hyvä.

Liikevaihdon kasvu siivitti myös yrityksen tuloksen nousukiitoon. Nettotulos verojen jälkeen nousi 367 000 euroon edellisvuoden 170 000 eurosta. Liiketulosprosentti oli siis korkea, 54,3.

Kuoppala on yrityksen hallituksen ainoa jäsen ja yrityksen toimitusjohtaja. Tilinpäätöksen mukaan yrityksessä työskenteli viime vuonna yksi henkilö. Palkkoja yrityksestä on maksettu tilikauden aikana 90 000 euroa. Osinkoa puolestaan on jaettu omistajalle 84 500 euroa. Viime vuoden tuloksesta taas on ehdotettu jaettavaksi osinkoa 28 500 euroa.

Yrityksen tase on hyvässä kunnossa. Taseen loppusumma on 789 100 euroa. Taseessa on muun muassa osakkeita 435 800 eurolla ja käteisvaroja 122 200 euron edestä. Yrityksen osakesalkku on paisunut tasaista tahtia vuosien saatossa. Osingonjakokelpoista vapaata pääomaa oli viime vuoden lopussa 634 700 euroa.

Toimialakuvauksen mukaan yritys harjoittaa sijoitustoimintaa, konsulttipalveluja, kustannustoimintaa, esiintyjävälitystä sekä edustaa artistia. Yrityksellä on veikeä aputoiminimi: Kaikki on paskaa paitsi kustannus -yhtiö.

Kuoppala on musiikkibisneksen monitaituri. Hän on tehnyt kahden vuosikymmenen mittaisen uran rap-artistina ja julkaissut kaikkiaan 13 soololevyä. Hänet tunnetaan niin ikään Teflon Brothers ja Ruger Hauer -yhtyeistä.

Kuoppala työskentelee tuotantopäällikkönä Universal Music -levy-yhtiössä creative A&R and label directorina. Kuoppala on vetovastuussa Johanna Kustannus ja Def Jam Recordings -levymerkeistä. Viime vuonna Pyhimys putsasi pöydän musiikkialan palkintogaalassa Emmassa. Räppäri pokkasi kaikkiaan kuusi Emmaa. Vain elämää -ohjelmassa Pyhimys oli mukana toissa vuonna.

Kuoppala on niin ikään osakkaana ohjelmatoimisto All Day Entertainmentissa. Yritys vaihtoi viime vuonna 4,8 miljoonaa euroa ja teki tilikaudella liki 200 000 euroa voittoa. Kuoppala istuu yrityksen hallituksessa.

Lue myös:

    Uusimmat