Taidegraafikko, professori Tuulikki Pietilä on kuollut. Hän kuoli 23. helmikuuta kotonaan Helsingissä 92-vuotiaana, kertoo Helsingin Sanomat. Hän oli syntynyt vuonna 1917 Seattlessa, Yhdysvalloissa.
Pietilä opiskeli muun muassa Suomen taideakatemian koulussa ja Tukholman taideakatemiassa. Yksi uran tärkeistä vaiheista oli viiden vuoden oleskelu Pariisissa 1950-luvun alussa.
Pietilä loi yhdessä Tove Janssonin kanssa kolmiulotteiset muumihahmot. Hän oli myös Muumi-kirjojen Tuutikin esikuva.
Pietilä sai useita kunniamerkkejä ja palkintoja, muun muassa Pro Finlandia -mitalin.
(MTV3-STT)