Murtomiehet tunkeutuivat taloon ja pahoinpitelivät asukkaan pahoin sorkkaraudalla – kaksi vangittu törkeistä rikoksista

Perhossa viiteen eri rakennukseen murtauduttiin tai tunkeuduttiin parin päivän aikana helmikuun alkupuolella. Yksi tapauksista johti vakavaan pahoinpitelyyn.

Pohjanmaan poliisilaitoksen tiedotteessa kerrotaan, että kaikki murrot tai tunkeutumiset tapahtuivat 8.–10. helmikuuta välisenä aikana ja rakennuksista oli varastettu muutamia työkaluja ja muuta suhteellisen vähäarvoista pientavaraa. Osa rakennuksista oli asumattomia ja osa asuttuja.

Pienet rötökset muuttuivat kuitenkin huomattavasti vakavammiksi, kun yhdessä talossa asukkaat olivat olleet kotona murtomiesten iskiessä. Tämä johti siihen, että yhtä henkilöä oli pahoinpidelty sorkkaraudalla ja hän oli saanut vakavia vammoja.

Tästä tapauksesta on poliisin mukaan kirjattu rikosilmoitus törkeästä ryöstön yrityksestä ja törkeästä kotirauhanrikkomisesta. Poliisi on vanginnut tapauksen johdosta kaksi 1980-luvulla syntynyttä miestä. Heidän osuuttaan muihin varkauksiin tutkitaan.

Lue myös:

    Uusimmat