Murhasta tuomittu elinkautisvanki karkuteillä

Kuvituskuva, kuvassa Hämeenlinnan vankilan käytävä. (Lehtikuva)
Kuvituskuva, kuvassa Hämeenlinnan vankilan käytävä. (Lehtikuva)
Julkaistu 04.08.2011 15:43(Päivitetty 09.08.2011 14:44)

Elinkautisvanki on jäänyt omille lomille Helsingin vankilasta. Hänen olisi pitänyt palata laitokseen tänään puolenpäivän aikaan.

Helsingin poliisi ei anna vangin nimeä eikä tuntomerkkejä julkisuuteen toistaiseksi tutkimustensa takia.

Miehen vaarallisuudesta poliisi toteaa, että hänet on tuomittu elinkautiseen vankeuteen murhasta. Vuonna 1955 syntyneen vangin lomille jäämisestä kertoi ensin Iltalehti.

(MTV3 - STT)

Vanajan avovankilasta lähdettiin taas livohkaan — karkuri tuomittu henkirikoksesta

HS: Tänä vuonna jo 40 pakoa avovankiloista

Tuoreimmat aiheesta

Rikos