Mumbain pommittajien jäljitys jatkuu kiivaana

Mumbain poliisipäällikön mukaan kahden päivän aikana on kuulusteltu lähemmäs 400 ihmistä. Parikymmentä on pidätetty, ja heitä kuulustellaan edelleen. Mumbaihin on lähetetty lisää poliisivoimia, jotka valvovat junia ja asemia.

Intian viranomaisilla ei ole vielä selvyyttä Mumbain tuhoisien pommi-iskujen tekijöistä, mutta syyttävät sormet osoittavat pakistanilaisen ääriryhmän Lashkar-e-Taiban suuntaan.

Viranomaisten mukaan selviä johtolankoja pommittajiin ei ole, mutta iskuissa on paljon samankaltaisuuksia ääriryhmän aiemmin tekemien kanssa. Ryhmä kiistää tehneensä iskut, joita se nimittää "epäinhimillisiksi ja barbaarisiksi".

Pakistan puolestaan on varoittanut, ettei sitä tulisi liittää mukaan syytöksiin. Se on tuominnut iskut.

Seitsemässä räjähdyksessä kuoli lähemmäs 200 ihmistä ja haavoittui 800. Iskut tehtiin juniin ja rautatieasemille pahimman iltaruuhkan aikaan. Räjähdyksistä voimakkaimmat repivät rikki kokonaisia junavaunuja. Poliisin mukaan pommien räjäyttämiseen käytettiin todennäköisesti ajastimia.

Tutkijat ovat laatineet kolme piirrosluonnosta kolmesta epäillystä, jotka nähtiin lähellä iskupaikkoja. Viranomaiset ovat nimenneet myös kaksi epäiltyä, jotka on etsintäkuulutettu valokuvien kera. Heidän kansallisuuksistaan ei annettu tietoa.

Lisäksi poliisi on tutkinut lukuisia hotelleja ja koteja. Mumbain poliisipäällikön mukaan kahden päivän aikana on kuulusteltu lähemmäs 400 ihmistä. Parikymmentä on pidätetty, ja heitä kuulustellaan edelleen.

- Meillä on tiettyjä johtolankoja, mutta ei mitään konkreettista, sanoo Jayjit Singh, terrorisminvastaisen osaston johtaja.

Iskujen tavoitteena välien kiristyminen

Asiantuntijat arvioivat, että pommittajien tarkoituksena oli kiristää hindujen ja muslimien välejä. Heidän mukaansa pommit sijoitettiin ensimmäisen luokan vaunuihin luultavasti siksi, jotta mahdollisimman harva muslimi kärsisi. Mumbain muslimivähemmistö on keskimäärin köyhempää kuin hinduenemmistö.

Iskujen tekijäksi on yleisestikin epäilty Kashmirin itsenäisyyttä ajavia muslimiryhmiä.

Lashkar-e-Taibaa on syytetty myös aiemmista tuhoisista pommi-iskuista: Delhissä kuoli lokakuussa 60 ihmistä toreille tehdyissä iskuissa, ja maaliskuussa 15 ihmistä sai surmansa pommien räjähdettyä hindujen pyhässä Varanasin kaupungissa.

Mumbaihin on lähetetty lisää poliisivoimia, jotka valvovat junia ja asemia. Myös metallinpaljastimia on tuotu paikalle.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat