”Mullistavat elämämme kolmen vuoden sisällä” – älypuhelimen särkynyt näyttö voi pian korjata itse itsensä

Kalifornian yliopiston kemian laitoksen tutkijat ovat onnistuneesti kehittäneet itsestään korjautuvan materiaalin, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi älypuhelinten näyttölaseissa.

Keksinnön konsepti ei ole aivan uusi. Jo vuonna 2013 puhelinvalmistaja LG julkisti G Flex -mallisen älypuhelimen, jonka takakansi oli itsestään korjautuva. Samaista materiaalia ei kuitenkaan sopinut käytettäväksi näyttölasissa.

Uusi materiaalikeksintö on itsestään korjautuvan ominaisuuden lisäksi läpinäkyvää ja erittäin joustavaa. Materiaalia voitaisiin hyödyntää myös paristoissa ja akuissa, elektroniikkalaitteissa ja roboteissa. Inspiraationsa se on saanut sarjakuvahahmo Wolverinesta.

Mikä parasta, materiaali ei ole edes kallista.

Itsestään korjautuminen tapahtuu noin 24 tunnissa huoneenlämmössä. Esimerkiksi älypuhelimen näyttölasin kohdalla kalliin lasinvaihdon sijaan riittäisikin se, että puhelimen antaisi olla rauhassa vuorokauden ajan optimaalisessa lämpötilassa.

Tutkijat uskovat, että älylaitteiden särkyneiden näyttöjen korjauttaminen jää pian historiaan.

– Itsestään korjautuvat tuotteet mullistavat elämämme kolmen vuoden sisällä, kommentoi tutkija Chao Wang Business Insiderille.

***

Lue myös:

    Uusimmat