Muita kuin riskiryhmäläisiä aiotaan rokottaa maaliskuusta alkaen – onko koronatoimille tarvetta enää keväällä? Näin vastaa THL:n ylilääkäri

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek arvioi, että muiden kuin riskiryhmäläisten rokotukset alkaisivat maaliskuun lopulla, jos rokoteannoksia saadaan Suomeen suunnitellut määrät.

Suomessa koronarokotukset aloitettiin sunnuntaina. Ylilääkäri Nohynekin arvion mukaan voi kestää kuitenkin tovi, ennen kuin riskiryhmät on saatu suojattua.

– Se riippuu siitä, miten saamme rokotteita. Jos kaikki menee hyvin ja saamme paljon rokoteannoksia, niin uskon, että jossain maaliskuun lopulla ollaan pystytty jo aloittamaan muidenkin kuin riskiryhmien rokotuksia, Nohynek sanoo.

Toistaiseksi Suomeen on saatu vajaan 10 000 rokotteen erä. Lisää pitäisi olla luvassa viikoittain.

– Toivomme, että seuraavina viikkoina saamme kerran viikossa lähetykset, jotka ovat kymmeniätuhansia. Kuinka paljon nämä kymmenettuhannet sitten nousevat, aika tulee näyttämään.

Kuinka suuri rokotekattavuus tarvitaan?

Rokote suojaa taudin vakaviltakin muodoilta, mutta rokotettu henkilö saattaa silti vielä levittää virusta. Miten suuren rokotekattavuuden vaatii, että kaikki pysyvät suojassa?

– Se mitä me emme tiedä tarkasti on se, kuinka paljon rokote ehkäisee viruksen kantamista ja tartuttavuutta. Siitä tarvitaan vielä lisää tietoja. Tämä tietysti vaikuttaa siihen, kuinka korkea rokotekattavuuden pitää olla, Nohynek sanoo.

Nohynek sanoo, että Isossa-Britanniassa on arvioitu, että kattavuutta pitäisi olla noin 70 prosenttia.

– Mutta jos rokote on erittäin tehokas myös viruksen eritystä vastaan, niin voi olla, että alhaisellakin kattavuudella päästään väestön suojaan, hän sanoo.

"Kesään mennessä toivoisin, että ollaan normaalissa"

Kun riskiryhmät on rokotettu, onko poikkeuslaille enää perusteita? Nohynekin mukaan kyllä, jos tilanne on todella vakava.

– Näitä pitää arvioida aina erikseen. Poikkeuslain ja tartuntatautilain vakavia pykäliä otetaan käyttöön silloin, kun on vakava uhka. Jos vakava uhka on ohi, pitää olla todella painavat syyt, että niitä otettaisiin käyttöön.

Normaalioloihin paluu ja koronarajoitusten keventäminen häämöttää todennäköisesti sitä lähempänä, mitä enemmän ihmiset saavat otettua rokotteita, kun niille myönnetään myyntilupia ja niiden tuotanto sujuu.

– Toivotaan, että kun rokotuskattavuus nousee, voidaan ryhtyä luopumaan näistä toimista. Kesään mennessä toivoisin, että ollaan kohtuullisen normaalissa, ylilääkäri arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat