Torstaina 13.7. saimme suruviestin. Ystävämme ja työtoverimme Miiro Koivula oli nukkunut pois. Vaikka tiesimme odottaa tätä suruviestiä, niin silti se pysäytti ja järkytti kaikkia. Aivan liian aikaisin, aivan liian nuorena.
Tutustuin Miiroon 90-luvun puolivälissä. Vaikka emme olleet päivittäin tekemisissä, niin silti jokainen kohtaamisemme, jokainen puhelumme, oli täynnä keskinäistä selittämätöntä kemiaa. Toisissa ihmisissä on valtavasti karismaa, ja Miiro oli tuota karismaa täynnä. Hänen läsnäolonsa sai tilan hehkumaan. Hänen seurassaan ei ollut tylsää, ja hänen iloisuutensa ja positiivisuutensa tarttui jokaiseen.
Miiro oli moottoriurheilumies. Hänen kyltymätön kiinnostuksensa moottoriurheiluun oli ihailtavaa. Rallista tuli hänelle ammatillisesti ykköslaji, mutta tuskin mikään moottoriurheilulaji oli hänelle vieras. Formula ykkösten parissa hän viihtyi kuin kala vedessä, mutta rallicross oli sittenkin se kaikista upein laji hänen mielestään. Siitä lajista, kuten kaikista muistakin, hän jaksoi keskustella tuntikausia. Miiro rakasti pienosmalleja. Kokoelmista löytyi yli kolmesataa suomalaiskuljettajan pienoismallia. Niitä hän halusi esitellä ja pystyi kertomaan jokaisesta pienoismallista tarinat ja taustat. Miiro oli moottoriurheilun tietopankki. Positiivisuus ja iloisuus, mutta tietysti erityinen kiinnostus moottoriurheiluun toi hänelle eri lajien parista valtavasti ystäviä. En muista hänen koskaan puhuneen kenestäkään pahaa, enkä koskaan kuullut kenenkään puhuvan hänestä muuta kuin positiivista. Miiro oli rakastettava persoona.
Miiron sanankäyttö oli ihailtavaa. Hänen kykynsä ottaa kiinni yhdestä sanasta oli poikkeuksellinen. Erilaiset lentävät lauseet jäävät elämään, vaikka niiden kertoja onkin nyt poissa. Jokainen Miiron tuntenut muistaa hänet ihmisenä, joka osasi iloita muiden menestyksestä. Kateellisuus ei ollut hänen elämässään läsnä.
Miiron poismeno jättää ison aukon työyhteisöömme. Menetimme poikkeuksellisen valovoimaisen persoonan ja hengenluojan. Uskon, että Miiro sai elää valitettavan lyhyeksi jääneen elämänsä sellaisena, kuin hän itse halusi. Miiro sai tehdä rakastamiaan asioita ja nautti silminnähden jokaisesta päivästä.
Jäämme kaipaamaan Miiron erityistä kykyä luoda ympärilleen positiivisuutta ja iloa. Suuri ystävä ja kollega on poissa. Miiron perheeseen kuului vaimo ja kaksi lasta. Heille toivomme voimia suuren surun keskellä.