Muistatko vielä Salaman ja Turbon? Tältä 90-luvun legendaariset Gladiaattorit näyttävät nyt

Muistatko vielä Salaman ja Turbon? Entä Cobran ja Teräksen? Katso tuoreet kuvat ja hyppää aikamatkalle kultaiselle 1990-luvulle.

Vuosina 1993-1994 MTV3-kanavalla esitetty Gladiaattorit-sarja raivasi tiensä katsojien sydämiin räväkällä ja toiminnantäyteisellä otteellaan. Televisioruutu oli täynnä komeita miehiä ja kauniita naisia, joiden lihaksikkaat vartalot pääsivät oikeuksiinsa erilaisissa lajeissa.

Kilpailijat mittelivät gladiaattoreita vastaan esimerkiksi stunt-radalla ja amerikkalaisen jalkapallon merkeissä.

Gladiaattoreina ohjelmassa nähtiin useita voimailu- ja kehonrakennuslajien parista tuttuja kasvoja, joista monet ovat jatkaneet uraansa liikunnan ja kuntoilun parissa menestyksekkäästi. Ohjelmasta nousi julkisuuteen erityisesti Tony "Viikinki" Halme, joka ehti toimia myös kansanedustajana ennen traagista kuolemaansa vuonna 2010.

MTV.fi keräsi kokoon Gladiaattoreiden kuulumisia.

Marjo "Salama" Krishi


Marjo Krishi voitti kehonrakennuksen maailmanmestaruuden vuonna 1995. Kymmenen vuotta kehonrakentajana ja toiset kymmenen fitness-urheilijana toivat Krishille saavutuksia, joista moni voi vain haaveilla.

Nykyään Krishi asustelee Keravalla miehensä Markon ja heidän kahden koiran kanssa. Vaikka hän ei enää kilpaile, on urheilu edelleen läsnä niin vapaa-ajalla kuin työssä.

– Toimin yrittäjänä ja pyöritämme kuntosaleja Keravalla ja Helsingissä. Lisäksi on kisavalmennusta ja nettivalmennusta kaikenikäisille liikkujille. Viimeisen kerran kilpailin itse vuonna 2005. En kuitenkaan kaipaa enää kilpailemaan, aika aikansa kutakin ja sain siitä sen mitä halusin, Krishi kertoo.

Krishi muistaa Gladiaattorit-kuvausten olleen hektisiä ja rankkoja päiviä, joissa auttoi hyvä tiimihenki.

– Kuvasimme pitkää päivää ja olihan se hektistä. Minulla on kuitenkin paljon hyvä muistoja, meillä oli mahtava porukka koossa ja onnekseni vältyin myös loukkaantumisilta. Ohjelma poiki sekä uusia ystäviä että työmahdollisuuksia.

Krishi on kiitollinen siitä, että Gladiaattorit-ohjelman kulta-aikaan ei ollut vielä sosiaalista mediaa. Sen verran kovaa pyöritys oli jo ilman sitäkin.

– En niin kaipaa huomiota tai julkisuutta, vaikka olihan se ihan positiivista, kun fanit tulivat juttelemaan.

Miltä tuntuu katsoa Gladiaattorit-kuvausten kuvia ja sen ajan kisa-asuja?

– Aikakauden tunnistaa kyllä kuvista ja hiustyyli henkii 90-lukua. Katsoin jo silloin 2000-luvun alkupuolella uusintaa, että vähän voisi kyllä lookia päivittää. Asuthan olivat urheiluun ihan käytännölliset, mutta ei ehkä enää tänä päivänä niin mukavat, hän nauraa.

 

Jussi "Teräs" Hokkanen

Gladiaattoreissa nähtiin myös lahtelainen Juhani Jussi Hokkanen, joka tunnettiin tuolloin Teräs-nimellä. Myöskin kehonrakennusurallaan hyvin menestynyt mies muistaa kuvausten olleen kiireistä aikaa.

– Loppuvaiheessa kilpailtiin niin tosissaan, että siinä ihmiset yrittivät ihan tosissaan satuttaa toisiaan. Siinä satutettiin ja suututtiin. Meininki oli raju, kun annettiin täysillä takaisin.

Hokkanen muistelee varsinkin Kaupunkisota-lajissa tulleen useita loukkaantumisia. Lajissa gladiaattorit tykittivät toisiaan tennispallotykeillä.

–  Silloinen avovaimoni sai tykistä päähänsä ja joutui sairaalaan. Häneltä lähti saman tien taju pois, ei muuta kuin ambulanssit paikalle.

Hokkanen kilpaili keväällä kehonrakennuksen SM-kilpailuissa. Sairasteluista johtuen hän ei yltänyt parhaaseen suoritukseensa, joten kesä onkin pyhitetty nautiskelulle treenien ja reissujen merkeissä.

–  Nyt aion nauttia elämästä ja kesästä, pientä treeniä ja reissaamista. Tosin hiljaa en pysty treenaamaan, vaan aina tulee vedettyä kunnolla. 


Timo "Turbo" Honkala

Timo ”Turbo” Honkala on hänkin tuttu kasvo kehonrakennuksen ystäville. Pitkän ja menestyksekkään uran keholavoilla rakentaneella 51-vuotiaalla Honkalalla on kaapissaan useita SM- ja EM-mitaleita raskaasta ja superraskaasta sarjasta.

Tällä hetkellä vaasalainen rakennusmestari kilpailee ammattilaisena ja tiristelee rasvoja kehostaan syksyn kilpailuja varten.

Hänen tähtäimessään siintävät syksyllä järjestettävät kilpailut Yhdysvalloissa.

– Syksyllä kilpailen myös Suomessa Nordic Prossa, joka järjestetään Lahden Messukeskuksessa Nordic Fitness Expon yhteydessä, parhaillaan kisadieetillä oleva Timo kertoo.

Kahden lapsen isän arjen täyttää perhe-elämän ja töiden lisäksi omat treenit, mutta myös fitness- ja kehonrakennusvalmennukset.


Agneta "Cobra" Honkala

Cobrana Gladiaattoreissa kamppaillut Agneta Honkala (o.s. Granfors) bongattiin sarjaan kehonrakennuskilpailuista. Sittemmin Timo Honkalan kanssa naimisiin mennyt Agneta saavuttikin useampia Suomen mestaruuksia lajissa. Kehonrakennus jäi äitiyden myötä, mutta liikunta on pysynyt mukana arjessa kuntosalitreenauksen ja juoksun myötä.

Siviilissä Agneta viihtyy mainiosti nykyisissä johdon assistentin ja kääntäjän tehtävissään.

Nykyisin häntä ei juuri gladiaattoriksi tunnisteta, mutta toista oli 1990-luvulla sarjan suosiovuosina.

– Suosion huomasi, kun liikuimme kauppakeskuksissa markkinoimassa sarjan oheistuotteita, karkkeja ja leluja muun muassa. Ihailijapostiakin tuli.

– Lomareissuilla lapset saattoivat huudahtaa, että katsokaa, tuolla on se gladiaattori. Se oli yllättävää, kun itse sitä ei silloin tajunnut, miten iso juttu se oli lapsille, Agneta muistelee.


Lisbeth "Skorpioni" Hälikkä 

Lisbeth Hälikkä oli reilu parikymppinen ollessaan mukana Gladiaattorit-ohjelmassa. Tarmokas nuori nainen sai ohjelmasta ponnahduslaudan työelämään ja perustikin pian Gladiaattoreiden loppumisen jälkeen oman Hip Hop House -tanssikoulun Tampereelle. Nykyisin hän johtaa kahta tanssikoulua ja on työnsä ohella kilpaillut aktiivisesti fitnesslajeissa ammattilaisena ympäri maailmaa.

Naimisissa oleva koiranomistaja muistelee Gladiaattorit-huuman olleen hienoa aikaa elämässä. Gladiaattorit kiersivät tuolloin Suomea juontokeikoilla ja esittelemässä tuotteita.

– Noilta ajoilta erityisesti on jäänyt mieleen Rennyn ja Geenan tapaaminen. Oli upeaa päästä tapaamaan heitä. Markus Selin oli myös hauska tyyppi. Meillä oli hienoja loppubileitä, Lisbeth muistelee iloisesti.

Lue myös:

    Uusimmat