Muistatko videon miehestä, joka itki onnesta kuullessaan vaimonsa raskaudesta? Tarinassa surullinen käänne
Video virginialaismiehestä, joka reagoi hämmennyksen ja ilon sekaisin tuntein vaimonsa raskausuutiseen levisi vauhdilla sosiaalisessa mediassa lokakuun alussa. Tarinassa on sattunut surullinen käänne, kertoo The Mirror.
Arkell Graves ja Dana Griffin-Graves nousivat suuren yleisön tietoisuuteen Danan jakamasta videosta, jossa hänen miehensä itkee onnesta, kun kuulee vaimonsa olevan raskaana 17 vuoden yrittämisen jälkeen. Videota on katsottu yli 10 miljoonaa kertaa.
Gravesien odotettu lapsi on kuitenkin syntynyt keskosena 24. raskausviikolla vain kolme viikkoa suositun videon julkaisun jälkeen. Pienen pienelllä Kaleb Arkell Gravesilla sanottiin olevan vain viiden prosentin mahdollisuus selvitä hengissä.
Äiti ja lapsi taistelevat hengestään
Dana on siirretty tehohoitoon ja hän taistelee hengestään. Hän kuitenkin jakoi päivityksen pojastaan pariskunnan yhteisellä Facebook-tilillä.
Kaleb Arkell Graves syntyi 20.10.2015 kello 13.08. Hän on pieni, mutta hän on myös taistelija. Hän on kriittisessä, mutta vakaassa tilassa, Dana kirjoitti.
Hän myös paljasti, että oli joutunut miettimään raastavaa ratkaisua abortoida kehittyvä lapsensa pelastaakseen oman henkensä.
– Kun saavuin tehohoitoon viikko sitten, minulle sanottiin, että raskaus tulisi keskeyttää oman henkeni pelastamiseksi. En pystynyt siihen, Dana kertoo Mirrorille.
– Hän on ihmeeni. Minun täytyi antaa hänelle mahdollisuus selvitä. Minulle kerrottiin päivittäin, että mahdollisuuteni säilyä hengissä heikkenevät, sillä verenpaineeni on kokoajan korkealla ja sydäntoiminnassani on häiriöitä, Dana kertoo.
– Vain viiden prosentin selviämismahdollisuudella Kaleb on täällä. Kiitän Jumalaa, ihanaa aviomiestäni ja perhettäni.
Dana on edelleen kriittisessä tilassa. Facebook-päivityksessä Arkell kirjoittaa jättävänsä vaimonsa ja lapsensa kohtalon korkeamman voiman käsiin.
41-vuotiaat vanhemmat olivat aiemmin kokeneet jo neljä keskenmenoa. Lisäksi yksi lapsista syntyi kuolleena.
Tämä video, jossa Arkell kuulee vaimonsa odottavan lasta, lähti leviämään netissä kolme viikkoa aiemmin
Jos video ei näy, katso se täällä.
Lähde: The Mirror
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää